Uuden IoT-verkon tulo Suomeen varmistui

Suomeen ensimmäisen maanlaajuisen Sigfox-mobiiliverkon rakentaja Connected Finland on saanut miljoonan euron rahoituksen. Uusi verkko  ja sen palvelut avataan kaupallisesti syyskuun 2016 aikana.

Uusi verkko mahdollistaa koneiden, laitteiden, antureiden sekä erilaisten mittareiden kytkemisen internetiin Connected Finland käyttää esineiden internet verkossaan Sigfox-teknologiaa, jota ollaan ottamassa käyttöön eri puolilla maailmaa.

Connected Finland on syksyllä 2015 perustettu suomalainen kasvuyritys, jonka perustajaosakkailta ovat Tom Lindblad, Marko Vanninen ja Markku Patronen. Yritys keräsi sijoittajilta äskettäin päättyneellä rahoituskierroksella miljoona euroa.

Sijoituskierrokseen osallistui suomalaisia sijoitusyhtiöitä ja yksityishenkilöitä. Suurin yksittäinen sijoittaja oli Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia.

“Olemme innoissamme sijoittajien uskosta Connected Finlandiin ja mahdollisuudesta rakentaa ensimmäinen esineiden internetin valtakunnallinen mobiiliverkko Suomeen”, sanoo Connected Finlandin toimitusjohtaja Markku Patronen.

Suomessa käytetään laajalti jo mobiiliverkkoja ja yksityisverkkoja M2M-koneyhteyksiin.  Kilpailevalla  LoRa-tekniikalla toimvia anturiverkkoja operoivat ainakin Espotel (LINKKI) ja Digita (LINKKI).

LISÄÄ: Suomi saa uuden verkon esineiden internetille, Uusiteknologia.fi 3.6.2016 (LINKKI, uutinen)

Kuva: Uudenlaisen ohjauspainike bttn:n luvataan toimivan myös tulevassa Sigfox-verkossa.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639