Raumalainen VMP-interior on kehittänyt mobiilirobotin, jolla voidaan hoitaa sairaaloissa esimerkiksi tarvikkeiden, pyykkien tai lääkkeiden kuljetus osastolta toiselle. Järjestelmä perustuu tanskalaisyrityksen robottialustaan.
Uutuustuote hyödyntää tanskalaisen Mobile Industrial Robots ApS:n laitealustaa. Sitä käytetään myös tanskalaisissa sairaaloissa ja hoivakodeissa. Robotti tunnistaa ympäristönsä ja toimii ihmisten kanssa niin, ettei törmäyksiä pääse tapahtumaan.
Raumalaisyrityksen mobiilirobottivaunu on esittelyssä loppuviikosta Farmasian päivillä Helsingissä. Ensimmäisen robottivaunun kokeiluun etsitään parhaillaan pilottikohteita. Tarkoitus on myös toteuttaa esittelykiertue eri sairaanhoitopiireissä.
VMP-interiorin mobiilirobotti on varustettu sähkölukittavalla lääkelaatikostolla. Robotin päälle ja/tai vedettäväksi voidaan lisäksi asentaa mikä tahansa kaappi, laatikosto, hyllykkö, rullakko tai esimerkiksi erikseen räätälöity instrumenttipöytä.
Idea oman mobiilirobotin kehittämiseen lähti lääkealan messuilta Saksasta. ’’Tutustuimme siellä vastaavanlaiseen robotti-innovaatioon ja löysimme Suomesta omaan projektiimme sopivan yhteistyökumppanin, Posicraftin’’, kertoo Tuomas Kärki VMP-interiorilta. ’’
”Nyt puoli vuotta myöhemmin meillä on jo käyttövalmis tuote’’, Kärki kehuu.
Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)
LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA
Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!
http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639