MyData 2017 – myös nettivideona

Miten toimii eettinen tekoäly? Entä miten dataa hallitaan, kun edessämme on digitaalisen terveyden läpimurto? Aiheen ympärille rakennetun MyData 2017 -konferessin tarjontaa voi seurata myös verkon kautta.

Tulevan MyData 2017 -konferenssin tavoitteena on vauhdittaa siirtymää yrityskeskeisestä henkilökohtaisen datan hallinnasta ja hyödyntämisestä kohti ihmiskeskeistä ja yksilöllistä datan hallintaa. Tapahtuma alkaa jo 29.8 iltatilaisuudella ja jatkuu aina 1.9.2017 asti.

Konferenssissa tarkastellaan, mitä tällainen muutos kohti ihmiskeskeisyyttä tarkoittaa kuluttajan käyttäytymisen kannalta. Konferenssissa esiintyy muun muassa yritysjohtajia, kuten Digi.me:n Julian Ranger, lakialan ammattilaisia kuten Tobias Bräutigam ja teknologiakehittäjiä, kuten Markus Sabadello.

Keskiviikkona 30. elokuuta klo 13.15–14.45 Tallinnassa workshopin aiheena on oman datan eettinen prosessointi, ja puhetta johtaa Juuso Parkkinen. 

John C. Havensin, Pernille Tranbergin ja Katryna Dow’n esitykset keskittyvät eettiseen tekoälyyn, inhimilliseen hyvinvointiin ja räätälöidyn tekoälyn rooliin inhimillisyyden puolestapuhujana.

Torstaina 31. elokuuta klo 13.30–17.30 Helsingissä workshopin aiheena ovat digitaalisen terveyden läpimurto ja yksilölliseen ehkäisevään terveydenhuoltoon liittyvän datan kehitys ja haasteet. Osallistujia ovat muun muassa Pekka Sivonen Tekesiltä ja Madis Tiik Sitralta.

Perjantaina 1. syyskuuta tapahtuma jatkuu. Myös videoyhteys päälavan esityksiin on tarjolla.

MyData 2017 -konferenssin järjestävät yhteistyössä Aalto-yliopisto, Tallinnan yliopisto, Open Knowledge Finland ja ranskalainen tutkimusorganisaatio Fing.

LISÄÄ: konferenssin nettisivut (LINKKI).  Viime vuoden tapahtuman antiin voi tutustua Youtube-videotallenteina (LINKKI) ja alustava linkki 2017 -tallenteisiin (LINKKI).

Päivitetty 5.9.2017

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue tästä ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2017