Digitaalinen olut kauppoihin – mukana valmistushistoria

Kaupoista voi ostaa pian digitaalista olutta, joka osaa kertoa itsestään ja valmistusvaiheistaan älykoodiensa ja niiden sisältämien tunnisteiden avulla. VTT ja vaasalainen UpCode ovat tuomassa tekniikan laajemminkin vielä tämän vuoden aikana kuluttajatuotteisiin.

VTT ja UpCode tuovat älysensorit ja toiminnalliset painovärit kuluttajatuotteisiin. Näin kuluttajatuotteiden jäljitettävyys ja viihteelliset ratkaisut ovat kohta arkipäivää erityisesti elintarvikepakkauksissa ja kodinkoneissa.

”Olutpullon etikettiin liitetty älysensori esimerkiksi tietää, onko tuote nautittavaksi sopivaa, kuka oluen on valmistanut ja millaisissa olosuhteissa. Etiketin koodit kertovat lukijalleen myös sen, miten tuotteen elinkaarta voi parantaa ja tarjoaa myös suoran kommunikointikanavan kuluttajan ja valmistajan välille”, kertoo projektipäällikkö Liisa Hakola VTT:ltä.

Hanke on osa eurooppalaista vuoden 2018 lopussa päättyvää TagItSmart-projektia, jossa VTT on kehittänyt toiminnallisia eli funktionaalisia painovärejä tuotteiden muuttuviin älykoodeihin. Suomesta hankkeessa on mukana myös Upcode, jonka yksilöimät 2D-koodit on liitetty vaasalaisen pienpanimo Bock’sin etiketteihin.

Olutpullot ovat ensimmäinen lisäinfoa ja viihdettä tarjoava tuote, josta kartoitetaan nyt suomalaiskuluttajien mielipiteitä tuomalla tuotteita ensivaiheessa myyntiin vaasalaiseen lähikauppaan ja selvittämällä heidän näkemyksiään myös sähköisen keskustelufoorumin avulla.

”Ratkaisu tuo erittäin suuren muutoksen tuotteiden brändäykseen, koska tämä mahdollistaa tuotteiden personoinnin lisäksi myös kuluttajaohjatun tuotannon ja jakelun ja siten korkeamman jalostusarvon digitaalisilla markkinoilla”, sanoo UpCoden toimitusjohtaja Sture Udd.

LISÄÄ: TagItSmart-projekti (LINKKI) ja VTT:n esitys älysensoreista ja tunnisteista (LINKKI, pdf).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue tästä ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2017