Narrowband-IoT-testit alkoivat

Suomessa siirrettiin tällä viikolla onnistuneesti esineiden internetin dataa Narrowband-IoT-tekniikalla Telian matkapuhelinverkossa. Aiemmin siirtoja oli tehty ainoastaan laboratorio-olosuhteissa. Mukana olivat Telian lisäksi Nokia, Keysight ja iProtoxi.

”Tämän testin myötä voi vihdoin sanoa, että tulevaisuus alkaa nyt. Osoitimme, että esimerkiksi lämpötila-arvoja voidaan oikeasti mitata ja siirtää tällä uudella teknologialla suoraan sensorilta mobiiliverkon kautta asiakkaan näytölle”, Telian liiketoimintapäällikkö Mikael Sundholm kertoo.

Matkapuhelinalalla uskotaan, että NB-IoT mullistaa lähivuosina kokonaisia toimialoja. NB-IoT:n avulla voidaan yhdistää valtava määrä laitteita erittäin edullisesti nettiin.

”Nyt on mahdollista liittää erittäin pieniä sensoreita suoraan mobiiliverkkoon. Käyttöönotto on helppoa ja sensoreita voidaan sijoittaa erittäin haastaviin paikkoihin, kuten rakennusten rakenteisiin, jolloin esimerkiksi rakennusten kosteusarvoja voidaan mitata koko elinkaaren ajan. Luvassa on tiedon merkityksen merkittävä kasvu monenlaisessa päätöksenteossa”, sanoo Telian Sundholm.

NB-IoT voi saavuttaa 250 kbps:n nopeuden LTE-verkossa. Testissä onnistuttiin siirtämään dataa myös LTE-M ratkaisulla, joka mahdollistaa 1 Mbps –siirtonopeuden. Molemmat teknologiat testattiin Vallilassa Nokian toimittamalla kaupallisen LTE-verkon laitteilla.

Testissä hyödynnettiin Keysight kehittämiä NB-IoT –verkkojen simulointiympäristöä ja testausohjelmistoja, jotka mahdollistivat laitetestauksen ja verkon toiminnan testauksen ennen NB-IoT -tuotteiden kaupallista saatavuutta.

Suomalainen iProtoXi on kehittänyt sensoriratkaisun, jota testattiin ensin simuloidussa ympäristössä. Lopulta, pienikokoinen ja vähävirtainen anturi voitiin liittää suoraan verkkoon.

Telia uskoo pääsevänsä rakentamaan asiakkaillemme uudenlaisia ratkaisuja jo muutamien kuukausien päästä. Myös DNA ja Elisa ovat pilotoineet NB-IOT-tekniikkaa.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017