Suomen Huawei sai uuden johtajan – IoT ja 5G tärkeitä

Huawein Suomen toimitusjohtajaksi on nimitetty David Liu. Hän vastaa yhtiön kaikista kolmesta Huawei Technologies Oy:n liiketoimintayksiköstä Suomessa.

David Liu on tehnyt yli viisitoistavuotisen uran Huaweilla. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Huawein pääkonttorilla Shenzenissä kansainvälisistä yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana sekä myyntijohtajana.

Liu Hän siirtyy Suomen johtotehtäviin Huawein Kaakkois-Aasian media- ja yhteiskuntasuhdejohtajan paikalta. Hän on valmistunut Hangzhou Electronic Science and Technology Universitystä.

Toimitusjohtaja David Liu, Huawei Technologies Oy.

Liu näkee, että tieto- ja viestintäteknologian kehittyminen luo ennen muuta uusia mahdollisuuksia suomalaiselle yhteiskunnalle.

”Seuraavan viiden vuoden aikana erityisesti esineiden internet (IoT) ja 5G-teknologia tulevat vaikuttamaan yhteiskuntaan. Molemmilla tulee olemaan merkittävä rooli esimerkiksi suomalaisissa älykaupunki- ja älyliikennehankkeissa”, David Liu sanoo.

Suomessa Huawei on ollut vahvasti mukana verkkohankkeissa ja luomassa erittäin nopeita yhteyksiä ympäri maan.

”Meidän tavoitteenamme on päästä kehittämään Suomeen yhä nopeampia internetyhteyksiä”, Liu summaa.

”Huawei investoi joka vuosi huomattavan osan liikevaihdostaan tuotekehitykseen, jotta pysymme kehityksen kärjessä ja voimme tarjota asiakkaillemme parhaita ratkaisuja. Teemme kaikkemme, jotta asiakkaamme menestyvät myös jatkossa.”

Huawei Technologiesin Suomen liiketoimintayksiköt ovat Carrier Business Group, Consumer Business Group ja Enterprise Business Group.

Suomessa Huawei aloitti vuonna 2008 ja työllistää nykyisin 370 henkeä. Yhtiöllä on Suomessa myyntikonttori sekä kaksi tutkimus- ja tuotekehityskeskusta, joista yksi Helsingissä ja toinen Tampereella.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017