Nokia-ajoista alkaen Tampere on tunnettu yhtenä maailman parhaana kamerateknologian osaamiskeskittymänä. Nyt yhdysvaltalainen Axon avaa kaupunkiin tuotekehitysyksikön, joka keskittyy parantamaan kuvantamisen ominaisuuksia muun muassa tulevaisuuden puettavassa teknologiassa.
Tampereen vahvan mobiiliteknologia osaaminen on syntynyt Nokian sekä yliopistojen tutkimustyöstä signaalinkäsittelyssä ja kuvantamisessa. Seudulle on kehittynyt kameraosaamisen ja signaalinkäsittelyn ympärille Business Tampereen koordinoima kuvantamisen ekosysteemi, johon kuuluu aktiivisia alaan erikoistuneita yrityksiä ja tutkijoita.
Turvallisuusteknologian yritys Axonin ohella kuvantamisen ekosysteemistä hyötyvät myös muut Tampereella jo toimivat yritykset, kuten Huawei, Intel ja Nokia.
Sen sijaan Nokia kamerakehitys on kokenut viime aikoina kovia kun kännykkäbisnes myytiin Microsoftille ja viimeksi Nokia Technologiesin virtuaalitodellisuuskameran uusien versioiden kehitys lopetettiin.
Microsoft Mobilen sulkemisen jälkeen Tampereelle on sijoittunut myös yrityksiä, jotka hyödyntävät paikallista teknologiaosaamista, kuten PowerVision Kiinasta, PoLight Norjasta ja Behr-Hella Thermal Control Saksasta. Lisäksi seudulle on syntynyt joukko uusia aloittavia yrityksiä, kuten Grundium ja NomiCam.
Axonin Tampereen-yksikön vetäjäksi tulee Nokian huipputarkan kännykkäkameran kehittänyt Juha Alakarhu.
”Odotamme innolla pääsevämme hyödyntämään taitojamme kameroiden suunnittelusta täysin uudenlaisille sovelluksille. Tämä on erittäin mielenkiintoista teknisestä näkökulmasta, mutta myös itse tarkoituksen kannalta – meillä on tilaisuus auttaa rakentamaan turvallisempaa maailmaa,” Juha Alakarhu sanoo.
Axonin päätös kehittää seuraavan sukupolven ratkaisuja Tampereella on seurausta taustaselvityksestä, jonka aikana erityisesti kehitysyhtiö Business Tampere esitteli alueen liiketoimintamahdollisuuksia ja auttoi löytämään oikeat osaajat.
”Olen erittäin ilahtunut yhtiön sijoittumispäätöksestä seudulle ja toivotan Axonin tervetulleeksi rikastuttamaan entisestään kuvantamisen ekosysteemiämme”, kertoo Business Tampereen asiakkuusvastaava Oliver Hussey.
Arkistokuva: Nokian viimeinen huipputarkalla kameralla varustettu kännykkämalli 1022 tarjosi 41 miljoonan pikselin kamerakennon Lumia-kuorissa. Aiempi 808-malli hyödynsi Symbian-käyttöjärjestelmää.
https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017