PÄIVITETTY 20.11.2018 – Münchenin Electronica-messut ovat joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma, joka kerää yhteen yli 3000 näytteilleasettajaa ja halleja on aiempien 13 sijasta jo 17. Mukana on myös suomalaisyrityksiä. Voit seurata tapahtumaa nettisivumme lisäksi messujen nettitelevisiosta ja päivittäin ilmestyvistä messulehdistä.
Maailman suurimmilla ammattielektroniikan messuilla ovat mukana kaikki tärkeimmät alan toimijat piireistä liittimiin ja puolivalmisteista testaus- ja mittauslaitteisiin.
Kaksi vuotta sitten Electronica keräsi yli 73 000 kävijää (Nyt 80 000 eli kymmenen prosenttia enemmän). Sitä nosti varmaan omalta osaltaan puolijohdeteollisuus Semicon Europe -tapahtuma, joka oli ensi kertaa osana Electronica-messuja.
Näytteilleasettajien on 3000 yli 50 maasta, jossa kasvua edelliskertaan kahdeksan prosenttia. Tilaa on myös selvästi enemmän, sillä 13 aiemman hallin sijasta käytössä on 17 hallia.
Messut avaa tiistaina 13.11 keynote-puhujana yhdysvaltalainen taloustieteilijä Jeremy Rifkin, joka on tunnettu varsin kriitisenä tulevaisuuden arvioitsijana. Rifkin tuli tunnetuksi teoksestaan Työn loppu (The End of the Work, 1995, jossa saivat huutia automaation autuus. Nyt Rifkin puhuu esineiden Internetistä ja muista tulevaisuuden innovaatioiden vaikutuksista. Voit katsella hänen esityksensä Youtube-arkistovideona (LINKKI, Rifkinin osuus alkaa kohdasta 33.40).
Tiistaina järjestetään myös elektroniikan ja siihen liittyvien teknologiayritysten toimitusjohtajien paneeli. Tämän vuoden toimitusjohtajan pyöreän pöydän aiheena on tekoäly ja sen rahoitus sekä yhteydet EU:n, Yhdysvaltain ja Kiinan välillä. Keskustelemassa ovat ST Microelectronisin Jean-Marc Chery, NXP:n Rick Clemmer, kiinalaisen nettikauppa Alibaban Dr. Dean Ding ja Xianfeng Ding, Elektrobitin Alexander Kocher, Infineonin Reinhard Ploss ja Mentor Graphicsin Walden C. Rhines.
Electronica-messuille suunnistavien kannattaa ladata Electronica-messujen sivulta kännykkään tai tablettiinsa tapahtuman oma sovellus, Se helpottaa halleissa navigointia ja toimii jälkikäteen muistijälkenä messujen tapaamisista ja kohteista.
Suomesta mukana on mukana muutamia yrityksiä, mutta suomalaisia on esillä myös ulkomaisten yhtiöidensä kautta. Mukana ovat suoraan muun muassa piirilevytalo Aspocomp, ALD-pinnoittaja Beneq, ATE-talo Omega Test Technologies, antennisuunnittelija Radietum, IMSE-muovielektroniikan TactoTek ja elektroniikan kauppatalo T&G Nordic.
Seuraava elektroniikka järjestetään Münchenissä 10.-13.11.2020.
Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)
LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA
Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!
https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018