Piirilevyvalmistaja Aspocomp alentaa liiketulos- ja liikevaihtoennustettaan vuodelle 2020 koronaviruspandemian vaikutusten takia. Yritys arvioi vuoden 2020 liikevaihdon ja liiketuloksen jäävän merkittävästi vuoden 2019 tasosta.
Aspocompin ennakoitua heikompaan tuloskehitykseen ovat vaikuttaneet yrityksen mukaan etenkin maailmanlaajuisen koronaviruspandemian aiheuttamat häiriöt autoteollisuuden toimitusketjuissa sekä kysynnän yleinen heikentyminen kesäkauden alussa.
Yrityksen asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset. Valtaosa Aspocompin liikevaihdosta tulee viennistä.
Aspocompin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja tehdas Oulussa. Aiemmassa ennusteessaan yritys arvioi vuoden 2020 liikevaihdon ja liiketuloksen olevan samalla tasolla kuin vuonna 2019. Vuoden 2019 liikevaihto oli 31,2 miljoonaa euroa ja liiketulos oli 3,4 miljoonaa euroa.
Yhtiö julkistaa puolivuosikatsauksen keskiviikkona 12.8.2020.
Kuvituskuva: Aspocomp