Sitran teettämän kansainvälisen kyselytutkimuksen mukaan Suomessa älylaitteita itsensä mittaamiseen yli viisi vuotta käyttäneitä on selvästi enemmän kuin verrokkimaissa Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa. Syntyvä tietomäärä voi synnyttää myös uudenlaisia digitaalisia palveluita.
Suomalaisista älylaitteita itsensä mittaamiseen yli viisi vuotta käyttäneitä on 15 prosenttia, mikä on selvästi enemmän kuin muissa maissa. Lähes puolet suomalaisista (48 prosenttia) olisi myös valmis jakamaan omia terveystietojaan esimerkiksi tutkimusohjelmia varten.
Sitran johtava asiantuntija Tiina Härkönen sanoo, että suomalaisten data- ja teknologiamyönteisyys tulisi kääntää nykyistä tehokkaammin voimavaraksi.
”Suomi kulkee monella mittarilla jo nyt muita edellä yksilön teknologiamyönteisyydessä ja digiosaamisessa sekä niihin liittyvissä yhteiskunnan palveluissa”, Härkönen sanoo.
Kaikista kyselytutkimukseen vastanneista puolet käyttää erilaisia hyvinvointimittareita tai -sovelluksia. Aktiivisuusrannekkeiden ja älysormusten kaltaisten laitteiden käyttö on lisääntynyt erityisesti kahden viime vuoden aikana.
Kyselytutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy kesä-heinäkuussa 2020 Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa ja Suomessa. Vastaajia oli yhteensä yli 4000 eli 1000 henkilöä kustakin maasta.
Kysely ei kattanut koti- tai sairaanhoidon laitteita, vaan keskittyi pääasiassa aktiivisuusrannekkeiden tai vastaavien laitteiden, älysormusten, älypuhelimien ja sovellusten käyttöön. Kyselytutkimus toteutettiin osana Sitran IHAN-projektia.
Mittaaminen on edelleenkin kasvamassa Suomessa, sillä selvityksessä viidennes käyttäjistä oli aloittanut käytön kyselyä edeltävän puolen vuoden aikana. Ja käsitys suomalaisista digi- ja teknologiamyönteisenä kansakuntana on viime kuukausina edelleen vahvistunut, sillä korona-altistumisesta kertovaa Koronavilkku-sovellusta on ladattu jo yli kaksi miljoonaa kertaa.
Lisää: Hyvinvointi-mittaaminen -kansalaiskysely: Suomi, Saksa, Ranska ja Hollanti, Katja von Alfthan ja Jaakko Hyry, 152 sivua, Sitra 2020 (LINKKI, pdf)
Kuvituskuva: Shutterstock