Uuden suomalaisen FUAVE-tutkimuskonsortion tavoitteena on perustaa kumppanuusverkosto sekä testialueita, joiden avulla tuettaisiin miehittämättömään ilmailua ja sen sovelluksiin liittyvää kehittämistä ja innovointia. Kumppaneita ovat dronekehittäjien lisäksi Suomen Akatemian tieteen lippulaivaohjelmat 6G Flagship, FCAI ja UNITE.
Suomalainen UAV-ekosysteemi (Finnish UAV Ecosystem) eli FUAVE-konsortio haluaa luoda perustaa uusien testialueiden kehittämiselle ja hyödyntämiselle. Näin niitä voitaisiin käyttää turvallisten ja säänkestävien lentolaitteiden ja antureiden kehittämiseksi skaalautuvien kaupunkien tai maaseudun ilmaliikenneratkaisujen toteuttamiseksi.
’’Kontrolloidut testialueet ovat miehittämättömän ilmailun ja sen sovellusten kestävän kehittämisen perusta’’, toteaa konsortion johtaja, tutkimusprofessori Eija Honkavaara Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.
Hankkeen kunnianhimoinen tavoite on kehittää toimintaa koko Suomen kattavalla testialueverkostolla.
’’Verkostoon kuuluvat Linnanmaa Oulussa, Jätkäsaari Helsingissä, Helsinki-East Aerodrome Pyhtäällä, OuluZone, Kemijärvi ja Sjökullan-testikenttä Kirkkonummella’’, kertoo projektipäällikkö Kimmo Paajanen Oulun ammattikorkeakoulusta.
Paajanen vastaa hankkeessa kaupunkialueiden testialuetoiminnan kehittämisestä. Konkreettisina toimina ovat verkostoituminen ja yhteiskehittäminen sidosryhmien välillä, toimintaperiaatteiden kehittäminen kaupunki- ja haja-asutusalueen testialueille sekä huipputeknologian ja kaupallisten sovellusten demonstraatiot testialueilla.
’’Reilut 20 yritystä ja yhteisöä antoivat sitoumuskirjeen hankkeelle ja erilaisten verkostojen kautta ekosysteemiin kuuluu jo yli sata toimijaa’’, kertoo hankkeen sidosryhmätoiminnasta vastaava erikoistutkija Hannu Karvonen VTT:ltä.
Paikkatietokeskuksen vetämään tutkimuskonsortioon kuuluvat VTT Oy, Oulun yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk. Hanketta varten FUAVE on saanut seuraavaksi kahdeksi vuodeksi noin 1,7 miljoonan euron rahoituksen Suomen Akatemialta.
Kuvituskuva: Maanmittauslaitos/Paikkatietokeskus