Tänään Tampereella alkavilla Alihankinta-messuilla esitellään maailman ensimmäisen puusta toteutetun minisatelliitin lisäksi laajalti erilaisia metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuuden ratkaisuja, ICT-sovelluksia sekä alueen suunnittelua ja konsultointia. Torstaihin 23.9 jatkuvan tapahtuman teemana on datasta bisnestä, jolla halutaan nostaa esiin tiedon merkitystä tulevaisuuden teollisuudessa. Mukana on yli 900 näytteilleasettajaa 16 eri maasta. Tapahtuma-antia voi seurata osittain verkon videolähetyksinä.
Vielä vuosi sitten tapahtuma järjestettiin pelkästään verkossa, mutta nyt tarjontaa on verkon lisäksi halleissa perinteiseen tyyliin. Messujärjestäjän mukaan virtuaalivuoden jälkeen on tullut selväksi, että alan toimijoilla on kova tarve tavata asiakkaitaan ja kumppaneitaan kasvotusten.
’’Toivottavasti myös tapahtumavieraat saavat luvan lähteä messuille tekemään bisnestä, eivätkä yritysten etätyö- ja matkustusohjeistukset muodostuisi esteeksi’’. sanoo Tampereen messujen markkinointi- ja viestintäjohtaja Tanja Järvensivu.
Tapahtuma toteutetaan Pirkanmaan koronanyrkin, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ja THL:n voimassa olevien linjausten, rajoitusten sekä terveysturvallisuustoimien mukaisesti. Yhteistyössä viranomaisten kanssa messujen kaikille syyskuun 2021 tapahtumille on asetettu myös maskipakko.
Alihankinnassa on käytössä lisäksi omaehtoinen koronapassi, joka perustuu vahvaan suositukseen. Messuille saapumista suositellaan vain täyden rokotussuojan saaneena, koronan viimeisen kuuden kuukauden aikana sairastaneena tai koronatestillä negatiivisesti testattuna. Erillistä todistusta ei kuitenkaan sisäänpääsyn yhteydessä kävijöiltä vaadita.
Vuoden päähankkijaksi Finn-Power ja alihankkijaksi Coreplast Laitila Oy.
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n Vuoden 2021 päähankkija -palkinnon sai Finn-Power Oy ja Alihankkija-palkinnon Coreplast Laitila Oy. Vuodesta 1987 lähtien jaetuilla tunnustuksilla halutaan edistää suomalaisen valmistavan teollisuuden kilpailukykyä ja verkostoitumista.
Alihankinta-tapahtuma on toteutettu Tampereella vuodesta 1988 lähtien. Mukana on laajalti eri tuotealueiden sopimusvalmistajia elektroniikan ladontaa tekemistä metalli- ja muovi- sekä kumiosien valmistajiin ja alan suunnittelua tarjoaviin yrityksiin. Parhaimmillaan messuilla on ollut yli 1000 näytteilleasettaa, joista merkittävä osa myös Suomen ulkopuolelta.
Lisäys 22.9.2021: Tapahtumassa Business Tampere palkitsi myös vuoden teollisuusteolla AGCO Powerin, joka on investoinut vahvasti Nokialla sijaitseviin moderniin tuotanto- ja kokoonpanoympäristöönsä.
Lisää: Alihankinta2021 ja AlihankintaHEAT (LINKKI) ja tapahtumien ohjelmat (LINKKI) sekä suorat livevideot päälavalta 21.-23.9.2021 (LINKKI)) ja aiemmat Uusiteknologia.fI:n Alihankinta-artikkelit (LINKKI).
Aloituskuva: Suomalaisen Arctic Astronauticsin pääsunnittelija Samuli Nyman sekä Bruce Clayhills esittelevät CubeSat-standardiin perustuvaa Wisa woodsat-nanosatelliittia tänään tiistaina 21.9.2021 klo. 13.00 Hämeenlinnan yhteisosastolla C-220 Delvan vieraana. Lisää Wisa Woodsatista voit lukea myös Uusiteknologian uutisesta 12.4.2021 (LINKKI) ja Delva-yrityksen Woodsat-Alihankinta-tiedotteesta (LINKKI).
Päivitetty 21.9.2021