Koronan varjossa auennut kasvuyritysten Slush-tapahtuma hakee nousua rajoitetummalla joukolla. Helsingin messukeskukseen tulee runsaat 8000 suomalaista ja ulkomaista rahoittajaa ja kasvuyrittäjää. Kaksi vuotta sitten tapahtumaan myytiin lippuja noin 25 000 osallistujalle. Nyt tapahtumaa voi seurata vapaasti myös verkon suorina videolähetyksinä.
Helsingin Messukeskuksessa 1.–2.12.2021 järjestettävän Slush-tapahtuman teema rakentuu yrittäjyyden uuden aikakauden ympärille. Slushin lavoilla nähdään puhujia kansainvälisistä yrityksistä muun muassa yrityksistä, kuten Spotify, Tier ja Monzo sekä maailman johtavista pääomasijoitusyhtiöistä, kuten Sequoia Capital ja Accel.
Tänä vuonna kahdeksasta tuhannesta kävijästä 3200 on järjestäjien mukaan startupeja ja 1500 sijoittajia. Lisäksi kasvuyrittäjien ja sijoittajien suhteellinen osuus tapahtumakävijöistä on korkeampi kuin koskaan Slush-tapahtumissa. Jopa joka toinen tapahtumakävijöistä edustaa järjestäjien mukaan näitä pääkohderyhmiä.
Slushin lavalla nähdään edelleen myös pitchauskilpailu Slush 100, jossa 20 lupaavaa kasvuyritystä pääsee esittelemään yrityksensä toimintaa ja ideaa tuomaristolle. Lisäksi Slush-viikon järjestetöään myös monia sivutapahtumia ympäri pääkaupunkiseutua.
Ensimmäisen kerran Slush järjestettiin vuonna 2008 ja kävijöitä oli vain kolmesataa. Kasvua on tullut vuosien varella runsaasti, mutta tänä vuonna kävijämäärä rajattiin noin 8000 aiempien kymmenien tuhansien sijasta. Viime vuonna tapahtuma jouduttiin perumaan koronan takia kokonaan.
Tapahtuman esiintymislavojen ohjelmaa voi seurata myös eri kanavien kautta vapaasti. Alle on kerätty linkit, joiden kautta voi katsoa esitykset suoraan livenä tai saman päivän aikana viivästettynä.
Päivitämme uutista tapahtuman edetessä…
Lisää: Slush2021 (LINKKI), aikataulut (LINKKI), seminaarit (LINKKI) ja sivutapahtumat (LINKKI), Youtube-videokanavat (LINKKI), muut videostreamit (LINKKI), twitterin kuva- ja videofeedit (LINKKI) sekä aiemmat Slush-artikkelit Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).
Kuvituskuva: Slush 2021;n videolähetteestä (LINKKI).