Etteplan lisää tekniikan dokumentoinnin osaamista ostamalla Saksan Canonilta alan johtavan toimijan Cognitaksen.
Alkuaan Siemensin vuonna 2000 perustama Cognitas on Saksan johtavia teknisen dokumentoinnin konsultti- ja palveluyritys, jonka vuotuinen liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa.
Cognitaksen palveluksessa on 200 konsultoinnin ja teknisen informaation tuottamisen ja johtamisen asiantuntijaa. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
Yrityskaupan jälkeen Etteplanilla on globaalisti yli 850 teknisen dokumentoinnin eri alojen asiantuntijaa kuudessa eri maassa.
Kaupan myötä Etteplan kertoo saavuttavansa Saksan markkinoilla johtavan aseman teknisessä dokumentoinnissa ja entistä vahvemman aseman koko Euroopassa.
Lisää: Aiemmat Etteplania käsittelevät uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).