Äänenkäsittelyohjelmistoja ja -laitteita kehittävä Neural DSP Technologiesin perustaja Douglas Castro on valittu Suomen kasvuyrittäjäksi kansainvälisen Ernst Youngin kasvuyrittäjäkilpailussa. Voiton myötä hän pääsee kisaamaan myös ensi kesäkuussa järjstettävään EY:n World Entrepreneur Of The Year -tapahtumaan. Katso videolta miten muokkain toimii.
Douglas Castron perustama Neural DSP valmistaa uusimpaan teknologiaan perustuvia tuotteita ja ohjelmistoja kitaristeille ja muille muusikoille. Ne vähentävät miksaukseen käytettävää aikaa, ja vapauttavat muusikoiden kädet taiteen luomiseen. Yhtiön Quad Cortex -muokkain rakentuu ohjelmiston lisäksi neljään 500 megahertsin SHARC+ ja kahteen ARMin Cortex-A5-suoritinytimeen. Siinä on 7 tuuman kosketusnäyttö ja Wifi-liitäntä jalkakytkimineen.
Alunperin Chilestä kotoisin olevan Castron Neural DSP Technologies on ollut raadin mukaan kansainvälinen menestys ensimmäisestä tuotteesta lähtien. Palkintotuomariston puheenjohtaja Leena Niemistön mukaan Castro onkin rakentanut ainutlaatuisen yrittäjätarinansa yhdistämällä intohimonsa musiikkiin ja innovatiiviseen teknologiaosaamiseen.
”Voittaminen on iso kunnia, ei vain minulle, vaan myös koko tiimillemme”, sanoo Entrepreneur Of The Year 2022, Douglas Castro. Suomen kasvuyritttäjä-palkinnon lisäksi Ernest Youngin palkintojuhlassa julkistettiin myös vuoden perhe- ja start-up-yrittäjän sekä yleisön suosikkiyritys. Ja toista kertaa jaettiin myös vuoden EY Tech -palkinto, jonka sai ohjelmistoyritys Seivo Oy:n Sammeli Sammalkorpi.
Yleisön suosikiksi palkittiin tänä vuonna virtuaalitekniikoita kehittävä IT-yritys Zoan ja Miikka Rosendahl. Perheyrittäjäpalkinnon sai Hanna Ristola ESD- ja muita muovituotteita valmistavasta Premix Oy:stä sekä vuoden startup-yritykseksi Terapiatalo Noste.
Taustaa: EY Entrepreneur Of The Year -kilpailun järjestää tilintarkastus- ja asiantuntijayritys Ernst Youngin Suomen yritys EY kumppaneina Työeläkeyhtiö Elo, Mandatum ja Secto Automotive.
Kuva: EY:n vuoden kasvuyritys Neural DSP Technologiesin kehittämä Quad Cortex -audiomuokkain (LINKKI) ja esittelyvideo (LINKKI, Youtube + monia muitakin)