Tampereen Konepaja ja Nordic Welding Expo järjestettiin tällä viikolla uudella kolmiulotteisen tulostamisen ja materiaalien tapahtumalla ryyditettynä.
Kiinnostusta uusiin ratkaisuihin riitti messuilla, sillä monet alan laitteet, koneet ja teknologiat olivat koronatauon jälleen yhtä aikaa esillä. Näytteilleasettajia kolmella messuilla oli yhteensä 257 ja kävijöitä 6270 eli lähes suunnilleen saman verran kuin vuonna 2018 ennen koronaa, jolloin kävijöitä oli 6 554.
’’Neljän vuoden odotuksen jälkeen on ollut upeaa päästä jälleen messuille! Tapahtumalle, jossa työstökoneet ovat oikeasti esillä, on selkeä tilaus’’, iloitsi alan laitteita maahantuovan Cron-Teklin toimitusjohtaja Petri Järvinen.
Myös laitetoimittaja Vossi Group esitteli osastollaan uudenlaista Grobin G352 5-akselinen työstökeskusta sekä 3D-osuudessa 3D-metalli-, komposiitti- ja muovitulostimia ja niillä luotuja esimerkkikappaleita.
”Mahtavaa, että on saatu Suomeen ensimmäinen alan tapahtuma, ja saadaan levittää 3D:n ilosanomaa yhdessä”, kertoi myös Finnish Additive Manufacturing Ecosystem FAME:n ohjausryhmän puheenjohtaja ja Etteplan osastopäällikkö Tero Hämeenaho.
Konepaja-tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat Tampereen messujen kanssa Teknologiateollisuus ja Teknisen Kaupan Liitto, Nordic Welding Expon Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys sekä 3D & New Materials -tapahtuman osalta 3DStep, EOS Finland, Etteplan, PLM Group Finland ja Koneteknologiakeskus Turku.
Seuraavan kerran kolmen tapahtuman kokonaisuus järjestetään Tampereella 19.-21.3.2024.
Aloituskuva: Tampereen messut/Jyrki Kivimäki