Suomalainen Ponsse ja sen elektroniikkayksikkö Epec ovat saaneet Automaatioseuran palkinnon sähkökäyttöisestä EV1-konekonseptistaan. Uudenlainen sähköinen metsäkoneversio tulee kaupallisesti saataville vasta myöhemmin, sillä nyt kyse oli vasta teknologiakehityksestä.
Automaatioseuran kahden vuoden välein jakama tunnustuspalkinto huomioi alalla tehtyä merkittävää tutkimus- ja kehittämistyötä, sovelluksesta teollisuuden tai yhteiskunnan käyttöön tai muuta automaatioalaa edistänyttä toimintaa. Palkinnon saaja voi olla henkilö, työryhmä, yritys tai muu yhteisö. Palkinnon suuruus on 5000 euroa.
Tämän vuoden palkinnon saa Ponssen ja Epecin työryhmä, jonka kehitystyö linkittyy voimallisesti vihreän siirtymän edistämiseen ja suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn varmistamiseen. Palkinnon vastaanottivat Automaatiopäivillä Ponssen ja Epecin työryhmän puolesta Kalle Einola ja Mika Suonmaa (kuvassa). Palkinnon suuruus on 5000 euroa.
EV1-teknologiakonsepti lähti liikkeelle vuonna 2019, kun Ponsse ja Epec ryhtyivät yhdessä tutkimaan vastuullisia ja kestävän kehityksen mukaisia voimalinjaratkaisuja. EV1 sisältää Epecin Flow-järjestelmäalustan. Epec on Ponssen järjestelmätoimittaja, joka on erikoistunut juuri työkoneiden ja hyötyajoneuvojen kehittyneeseen elektroniikkaan ja ohjelmistoihin.
Vuonna 1978 perustetulla Epecilla on laajalti kokemus ta ohjausjärjestelmistä, kustomoiduista projekteista, sähköajoneuvojärjestelmistä sekä autonomisista toiminnoista. Viime vuosina on Epecissä panostettu tuotepäällikkö Mika Suonmaan mukaan erittäin paljon sähköistyksen ratkaisuihin. Epec on ollut osa Ponsse-konsernia vuodesta 2004.