Suomeen on suunnitteilla Tampereen pilotin rohkaisemana Nokian ja yliopistomaailman yhteinen huippukeskus uusien SoC-järjestelmäpiirien kehittämiseen. Keskus on osa vireillä olevaa kansallista Siruja Suomesta –ohjelmaa, jolla halutaan tukea myös EU:n omavaraisuuden nostoa puolijohteissa.
Viime vuonna käynnistetty Euroopan unionin Chips Act -ohjelma on aktivoimassa puolijohdetuotannon toimintoja uusien piiritehtaiden lisäksi myös suunnittelun alueella. Uusi Nokian ja suomalaisten yliopistojen järjestelmäpiirisuunnittelun huippukeskus vahvistaisi osaltaan eurooppalaista omavaraisuutta sirujen saatavuuden suhteen. Uuden huippukeskuksen osalta yhteistyössä ovat Nokian lisäksi Tampereen ja Oulun yliopistot sekä Aalto-yliopisto.
Huippukeskuksen taustana on Euroopan suuri riippuvuus Aasian sirutehtaista. Siksi maaosa pyrkii vuoteen 2030 mennessä siihen, että Euroopassa valmistettaisiin 20 prosenttia kaikista maailman puolijohteista. Omalta osaltaan mukana on teknologiateollisuuden Suomen puolijohdetoimialaryhmä, jossa ovat VTT, Tampereen yliopisto ja Aalto-yliopisto sekä Tampereen ja Espoon kaupungit.
Piiriteknologiaosaamisen kehittäminen tulevaisuuden vaatimalle tasolle onnistuu vain eri toimijoiden vahvalla yhteistyöllä. Koska kyse on monimutkaisista ja laajoista prosesseista, tarvitaan eri alojen asiantuntijuutta ja niiden tuomaa ainutlaatuista synergiaa.
’’Huippukeskuksen perustaminen vahvistaisi järjestelmäpiirikehityksen merkitystä ja tunnettuutta niin Suomessa kuin laajemminkin’’, sanoo Nokian Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän johtaja ja Suomen maajohtaja Tommi Uitto.
Esimerkki suomalaistoimijoiden onnistuneesta kehitystyöstä on vuonna 2020 käynnistynyt ekosysteemihanke SoC Hub, jossa Tampereen yliopisto yhdessä Nokian ja muun yrityskonsortion kanssa on kehittänyt yhdessä pian kolme järjestelmäpiiriä, jotka sisältävät satoja miljoonia transistoreita.
SoC Hubin onnistunut toimintamalli halutaan nyt laajentaa kansalliseksi ja pian kansainväliseksi. ”Huippukeskuksen kautta on mahdollista jatkaa SoC Hubissa käynnistettyä yhteiskehitystyötä laajemmalla skaalalla ja vahvistaa yhä useampien yritysten edellytyksiä järjestelmäpiirien kehittämiseen ja hyödyntämiseen kilpailukyvyn vahvistamiseksi”, sanoo professori Timo Hämäläinen Tampereen yliopistosta.
Nyt kehitystyöhön kutsutaan mukaan kaikki Siruja Suomesta -ohjelman toimijat. Kansallista tutkimusyhteistyötä on jo laajennettu hakemalla Suomen Akatemian kahdeksanvuotista lippulaivaohjelmaa Microelectronics Center of Finland yhdessä Aalto-yliopiston, Oulun yliopiston ja VTT:n kanssa.
Suomessa on vahvaa kotimaista SoC-osaamista jo entuusestaa. Tampereella koulutetaan valtaosa Suomen digitaalisuunnittelijoista ja kaupunki on piirisuunnittelun keskittymä myös teollisuudessa. Lisäksi SoC-suunnittelun perintöön Tampereella vaikuttaa vahvasti Nokia, jolla on SoC-toimintoja myös Oulussa ja Espoossa. Lisäksi Aalto-yliopistolla, Oulun yliopistolla ja VTT:llä on osaamista radiotaajuus-, sekamuoto,- ja mittausteknisten piirien suunnittelusta.
Kuvituskuva: Soc Hub