Metsäkonevalmistaja Ponsse ja sen teknologiayhtiö Epec käynnistivät eilen Business Finlandin tukemana Forward’27-veturiohjelman, jossa tutkitaan ja kehitetään kehittää liikkuviin työkoneisiin vastuullisia ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja.
Ponssen ja Epecin uusi kehitysohjelma on saanut Business Finlandin veturiohjelmassa kymmenen miljoonan euron rahoituksen. Kaikkineen ohjelman tuki on 30 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan hankkeen ympärille rakentuva yritysten ja toimijoiden ekosysteemin rahoitus. Hankkeen avajaistapahtuma järjestettiin eilen Tampereella.
Tapahtumassa Ponssen että Epecin asiantuntijat avasivat ohjelman nelikohtaista tiekarttaa, jonka tavoitteet keskittyvät liikkuvien työkoneiden alalla vastuullisten ja ympäristöystävällisten ratkaisujen kartoittamiseen ja kehittämiseen. Samalla se antoi mahdollisuuden tutustua tarkemmin hankkeen sisältöihin ja mahdollisuuksiin. Seminaariosassa
Hankkeen tiekartan teemoilla pyritään ratkaisemaan liikkuvien työkoneiden teknisiä ja kaupallisia haasteita ekosysteemiprojektien kautta. Projektit kehittyvät ohjelman eri teemojen ympärille, joita ovat autonomiset ratkaisut, päästöttömät energianlähteet ja sähköistyminen, tietopohjaiset ratkaisut ja kestävä toimitusketju.
”Toivomme, että pitkällä tähtäimellä liikkuvien työkoneiden ala tulee hyötymään tästä ohjelmasta ja sen tekemästä työstä,” kokoaa Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela.
Ohjelman tavoite on nostaa liikkuvien työkoneiden vastuullisuus uudelle tasolle, joka tehdään niiden valmistamisessa syntyvien päästöjen merkittävällä vähentämisellä, energiankulutuksen alentamisella ja tuottavuuden ja laadun kehittämisellä.
”Viisivuotinen ohjelma on mahtava mahdollisuus Ponsselle ja Epecille lisätä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa Suomessa. Yhdessä luomme huipputeknologiaa niin ekosysteemin yrityksille kuin koko toimialalle,” sanoo Ponssen elektroniikkaosuus Epecin toimitusjohtaja Jyri Kylä-Kaila.
Forward’27-ohjelman ympärille rakentuu laaja ekosysteemi, joka muodostuu niin yrityksistä kuin muista yhteistyökumppaneista, kuten kouluista ja järjestöistä. ”Ekosysteemi alkaa muodostua hyvää vauhtia ja monia mielenkiintoisia yhteistyökuvioita on syntymässä. Valmiita ei kuitenkaan olla eli mukaan mahtuu vielä ja tulevaisuudessakin”, toteaa ohjelman päällikkö Jukka Laitinen Ponsselta.
Lisää: Forward’27 -ohjelma (LINKKI)
Kuva: Epec