Suomi nappaa kultasijan maiden välisessä vertailussa digitaalisuuden hyödyntämisessä, paljastavat tuoreet 2023 Digibarometrin tulokset. Suomi ottaa uusimmassa selvityksessä kärkisijan kolmen vuoden hopeasijan jälkeen ja pudottaa ykkössijalta viime vuodet hallinneen Tanskan hopealle.
Suomi on edelleen uuden digibarometrin mukaan maailman kärkeä julkisen sektorin osalta. Lisäksi yritysten vertailussa sijoituksemme koheni peräti neljä sijaa, ja Suomi sijoittui siinä toiseksi. Suomi menestyi parhaiten edellytyksissä (sija 1) ja käytössä (sija 3). Vaikutuksissa sijoituksemme kohenee parhaiten: 4 sijaa sijalle 3.
Suomi on edelleen maailman kärkeä julkisen sektorin osalta, jossa sijoitus on ensimmäinen edellytysten ja vaikutusten suhteen. Vertailu tehdään 22 maan kesken kolmella eri sektorilla (yritykset, kansalaiset, julkinen sektori) ja kolmella eri ulottuvuudella (edellytykset, käyttö, vaikutukset).
Vuoden 2023 Digibarometri-vertailussa Ruotsi on sijalla 4 ja Norja sijalla 5. Kärjen tuntumassa useamman vuoden majaillut Alankomaat nousi nyt pronssisijalle. Yhdysvaltojen sijoitus on vaihdellut vuosien aikana paljon, ja tänä vuonna sijoitus oli kuusi ja Kiina sijalla seitsemän.
Barometrin erityisteemana oli tänä vuonna big data eli massadata, jonka hyödyntäminen on kuitenkin yrityksissä edelleen vähäistä. Havaintojen suunta on Suomessa tosin kaksijakoinen: enemmistö suomalaisyrityksistä kyllä hyödyntää jossain määrin dataa, mutta varsinaisia big data -bisnesmalleja on vain prosentilla. Käyttö painottuu enemmän ICT-aloille ja suurempiin yrityksiin.
Digibarometri 2023 julkaisijat ovat liikenne- ja viestintäministeriö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Sitra ja Business Finland. Toteutuksesta vastaa Etlan tytäryhtiö Etlatieto.
Lisää: Digibarometri 2023 (LINKKI, pdf)