Oululais-espoolainen piirilevyvalmistaja Aspocomp aloittaa muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista ja irtisanomisista Suomessa tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Neuvotteluiden piirissä on yhtiön koko Suomen henkilöstö, noin 150 henkilöä.
Muutosneuvottelut käynnistetään yrityksen tänään antamana tiedotteen mukaan kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi sekä tulevaisuuden toimintakyvyn turvaamiseksi heikentyneessä markkinatilanteessa.
Yhtiö sopeuttaa kustannusrakennettaan ja henkilöstömääräänsä vastaamaan nykyistä markkina- ja kysyntätilannetta Alustavan arvion mukaan muutosneuvottelut voisivat johtaa lomautuksiin ja enimmillään viiden henkilön irtisanomiseen. Neuvottelut alkavat 11.1.2024 ja kestävät yhteistoimintalain mukaisesti kuusi viikkoa.
Taustalla on yrityksen mukaan puolijohdesyklin hitaan vaiheen pitkittyminen sekä korkeat varastotasot arvoketjun eri osissa, jotka ovat hidastaneet liikevaihdon kehitystä, jonka aiemmin uskottiin kääntyvän uuteen kasvuun vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla.
Aspocompiin ja heidän asiakkaidensa toimintaympäristöön vaikuttavat yrityksen mukaan edelleen inflaatio- ja korkokehitys, taantumariski sekä Venäjän hyökkäyssodasta heijastuvat epävarmuustekijät.
Aspocompin asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset. Asiakkaita on ympäri maailman, ja valtaosa Aspocompin liikevaihdosta tulee viennistä.
Kuvituskuva: Aspocomp, Oulun tehdas