Ilmatieteen laitoksen jo parikymmentä vuotta toiminut reaaliaikainen revontulien ennakointi on uudistunut entistä paremmaksi. Laitos hyödynsi uusien kynnysarvojen määrittämiseen kaikkiaan 146 747:ää revontulikameran kuvaa Kevolta, Muoniosta ja Hankasalmelta. Uudistuneesta palvelusta voi katsoa, missä ovat parhaimmat mahdollisuudet nähdä revontulia. Kuvan revontulet loimuavat Sodankylän aktisen avaruuskeskuksen taivaalla.
Revontulten loimutessa taivaalla maan pinnalla mitataan usein tavallista suurempia magneettikentän vaihteluita. Tähän perustuva magneettisen aktiivisuuden seurantaa on viilattu aiempaa paremmaksi. Tärkein muutos on, että olemme määrittäneet uudestaan magneettisuuden kynnysarvot, joiden kohdalla kerromme revontulten todennäköisyyden kasvavan.
Kynnysarvoja on nyt entisen yhden sijasta kaksi, joista kun alempi kynnys ylittyy mutta ylempi ei, revontulet ovat jo mahdollisia, mutta yleensä himmeitä ja vaatimattomia. Jokainen mittauspaikka tarvitsee yhä omat kynnysarvonsa, jotka esitetään vaakaviivoina pylväskaaviossa.
Perusperiaate on ennallaan: magneettikentän vaihteluiden kasvaminen kertoo kasvaneesta revontulten todennäköisyydestä. Tuoreimmat mitatut arvot esitetään kartalla ja vuorokauden historia asemakohtaisissa pylväskaavioissa.
Uusien kynnysarvojen määrittämisen käytetään kaikkiaan 146 747:ää revontulikameroiden kuvaa, joissa on kaikkiaan 463 tuntia revontulinäytöksiä sisältäen myös pimeän taivaan hetkiä, mikä oli tärkeää, jotta on tilastollista aineistoa myös sellaisesta aktiivisuustasosta, johon ei yleensä liity revontulia.
Ylempi kynnysarvo vastaa puolestaan merkitykseltään likimain aiempaa: sen ylittyessä näyttävät revontulet käyvän todennäköisiksi. Siksi pylväät ja kartan merkit väritetään punaisiksi ylemmän kynnyksen ylittyessä, kuten aiemmin ainoan kynnyksen ylittyessä.
Uudistuksessa myös aktiivisuusindeksin laskentatapaa muutettiin. Nimesimme indeksin R-luvuksi, ”R” niin kuin revontuli. R-luku kuvaa magneettikentän muutosnopeutta, mutta se ei ole suoraan fysikaalisissa yksiköissä.
R-luvun arvo on yleensä kymmeniä tai satoja, joten sen voi ilmoittaa kätevästi kokonaislukuna. R-luku lasketaan viiden minuutin välein aiemmassa aktiivisuusindeksissä käytetyn kymmenen minuutin sijasta.
Lisää: Ilmatieteenlaitoksen revontulipalvelu (LINKKI), revontulikamerat (LINKKI) ja taustaa revontulista (LINKKI) sekä laajemmin Suomen avaruussää RWC Finland (LINKKI),
Kuvituskuva: Sodankylän arktisen avaruuden tutkimusasemalla revontulien loimua voi nähdä muun Lapin tavoin melkoisella varmuudella Kuva: Ilmatieteen laitos (Youtube-video, LINKKI)