Pohjoismaiset yritysjohtajat uskovat tekoälyn vaikuttavan it-yhtiö Tatan mukaan liiketoimintaan enemmän koskaan. Heistä yli puolet uskoo, että tekoäly vaikuttaa ainakin yhtä paljon tai enemmän kuin aikanaan internetin tai älypuhelimien tuleminen.
Intialaistaustainen IT-palvelutalo Tata Consultancy Services (TCS) on julkaissut uusimman tekoälyn tulevia vaikutuksia selvittävän AI for Business -tutkimusraportin. Uuden selvityksen mukaan 86 prosenttia yritysjohtajista on jo ottanut tekoälyn jo käyttöön kasvattaakseen tulonlähteitä ja luodakseen uusia. Lisäksi 69 prosenttia yrityksistä keskittyy tekoälyn hyödyntämisessä enemmän innovaatioiden edistämiseen ja liikevaihdon kasvattamiseen kuin tuottavuuden parantamiseen ja kulujen optimointiin.
Useimmat yritysjohtajat uskovat, että tekoäly laajentaa ja parantaa työntekijöiden taitoja, minkä ansiosta he voivat keskittyä enemmän arvoa tuottaviin, luovuutta ja strategista ajattelua vaativiin työtehtäviin. Silti vielä 31 prosenttia pohjoismaisista yritysjohtajista sanoo haluavansa nähdä vielä, miten muut yritykset ja toimialat hyödyntävät tekoälyä, ennen kuin he tekevät päätöksiä tekoälyn käyttöönotosta.
Eikä tekoäly ratkaise kaikkea. Siitä kertoo, että jopa 72 prosenttia johtajista Pohjoismaissa ja 65 prosenttia globaalisti, eivät usko pelkän tekoälyn olevan kilpailukyvyn kannalta ratkaiseva tekijä. TCS:n tutkimuksessa johtajista valtaosa arvioikin, että työntekijät ja ihmisten luovuus ovat jatkossakin heidän yritykselleen tärkeä kilpailutekijä.
’’Yrityksissä ymmärretään kuitenkin, että tekoälyratkaisujen kehittäminen ei ole helppoa ja että tekoälyä edistyksellisesti hyödyntävän liiketoiminnan rakentaminen vaatii aikaa”, sanoo TCS:n teknologiajohtaja Harrick Vin. Selvityksen mukaan yritysjohtajista Pohjoismaissa 57 prosenttia (globaalisti 45 %) uskoo, että heidän yritysten on ryhdyttävä käyttämään generatiivista tekoälyä työtehtävissään seuraavien kolmen vuoden kuluessa.
TSC:n tutkimusraportti esittelee tekoälyn käyttöönottoa yrityksissä ja sen vaikutuksia yritysten liiketoimintaan. Raportti perustuu kyselyyn, johon osallistui lähes 1 300 toimitusjohtajaa ja muuta ylimmän johdon edustajaa 24 maasta, mukaan lukien Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska.
Lisää: TCS:n AI for Business -tekoälyraportti (LINKKI).
Kuvituskuva: Shutterstock