Suomen kansallisgallerian generatiivisen taiteen kilpailu Combine24 keräsi lähes sata eri koodilla tuotettua teosta 47 maasta. Niistä kymmenen esivalittua on jo netissä ja syyskuussa Helsingin Vallilassa avattavassa näyttelyssä. Voittaja julkaistaan lokakuun alussa , mutta ennen sitä voit myös äänestä myös oma suosikkisi.
Combine24 -kisaan osallistujat käyttivät Kansallisgallerian tekijänoikeusvapaata kokoelmadataa uusien generatiivisten taideteosten luomiseen. Kilpailun ensimmäiseen vaiheeseen lähetettiin lähes sata teosta, jotka täyttivät osallistumiskriteerit. Niistä asiantuntijoista koostuva esivalintalautakunta valitsi kymmenen parasta teosta.
Esivalinta toteutettiin anonyymisti, joten mukana on Suomen lisäksi teoksia kuudesta eri maasta. Finalistin kymmenen esivalittua teosta edustavat parhaiten avoimen CC0-lisenssin alla julkistettujen teoskuvien ja niihin liittyvän datan käyttöä, niin teknisesti kuin konseptuaalisesti.
Uutisen yhteydessä olevassa kuvassa on Arttu Koskelan (Shaderism) teos, joka on yksi esivalitusta teoksesta. Sen liikkuvaan versioon ja myös muihin finaalin teoksiin voi tutustua Combine24-kilpailusivuston kautta. Koskelan tietokonemaisen kooditeoksen lisäksi mukana on maalauksellisempia jos myös leiketyylisiä ja abstraktimpia toteutuksia.
Kaikki finaaliin valittua kymmenen teosta ovat esillä Combine24:n nettisivustolla, mutta niihin pääsee tutustumaan myös fyysisesti syys-lokakuussa Helsingin Vallilaan avattava näyttelyssä. Tapahtuma on auki 20.9 – 26.10.2024 ja sinne on vapaa pääsy.
Kisan lopulliset voittajat julkistetaan 4.10.2024 ja yleisöllä on myös mahdollisuus äänestää suosikkiaan 1.9.–1.10.2024 aikana kilpailusivuston kautta. Yleisöäänestyksen voittaja saa 5 000 euron palkinnon. Kisan ammattiraati valitsee finalistin joukosta voittajaksi kaksi teosta, jotka saavat 10 000 ja 8 000 euron rahapalkinnon.
10 000 euron pääpalkinnon on lahjoittanut Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, joka on yhteistyökumppanina Highlightin ja YIT:n kanssa. Combine24-kisa on myös osa Digitaalinen Kansallisgalleria –ohjelman web3-projektia, jonka rahoitus tulee Opetus- ja kulttuuriministeriön kautta Next Generation EU -elpymisrahastosta.
Lisää: Combine24 – kilpailusivusto, näyttelytiedot ja kymmenen parasta teosta (LINKKI) sekä hyvä yleisselvitys generatiivisesta taiteen perusteista Mehackit.orgin nettisivulla (LINKKI).
Kuva: Kansallisgalleria
Päivitetty