Suomalaissatelliitti pääsi avaruuteen Kaliforniasta

Suomalaisen piensatelliittijärjestelmää rakentava Kuva Space on onnistuneesti laukaissut Hyperfield-1-mikrosatelliiti osana Kaliforniasta Spaxe-X:n lähettämää Falcon 9-rakettia.  Suomalaisyhtiön tavoitteena on tarjota maailmanlaajuisesti lähes reaaliaikaista tietoa ottamalla käyttöön jopa 100 satelliittia vuoteen 2030 mennessä. Ensi vuonna tulossa on myös uusi satelliittiversio.

Avaruusteknologian suomalais-startup Kuva Space on laukaissut onnistuneesti ensimmäisen kaupallisen mikrosatelliittinsa, Hyperfield-1:n, kiertoradalleen Kaliforniassa sijaitsevasta Vandenbergin lentotukikohdasta. Satelliittiin on saatu myös yhteys pian irrotuksen jälkeen.  Kyseessä oli ensimmäinen osa yrityksen suunnitteleman satelliittijärjestelmästä.

Kuva Spacen Hyperfield-1 ensimmäinen osa yrityksen sadan satelliitin konstellaatiosta.

“Hyperfield-1:n laukaisu on meille tärkeä virstanpylväs. Erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana koko tiimimme on oppinut paljon niin satelliittiteknologioista kuin tekoälystäkin, mikä on antanut meille tukevan pohjan laadukkaiden kaupallisten palveluiden tarjoamiselle.”, kertoo Kuva Spacen toimitusjohtaja Jarkko Antila.

Mikrosatelliitti on varustettu uudenlaisella hyperspektrikameralla, joka pystyy kuvaamaan ja analysoimaan lähestulkoon mitä tahansa materiaalia ja materiaalien kuntoa niiden valon heijastusominaisuuksien avulla. Tavoitteena on tarjota maailmanlaajuisesti lähes reaaliaikaista dataa, jonka avulla voidaan esimerkiksi seurata ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja edistää ruokaturvallisuutta.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ratkaisun avulla pystytään tunnistamaan ja monitoroimaan muun muassa satotyyppejä ja niiden terveyttä, maaperän laatua, biomassaa, saasteita, biodiversiteettiä, leväkukintoja ja vedenlaatua sekä esimerkiksi pimeitä aluksia.

Suomalaisyrityksen tekoälyavusteinen analytiikka-alusta muuntaa lisäksi satelliitin kameran keräämän hyperspektrisen datan informaatioksi jopa viidessätoista minuutissa. Alusta yhdistää  dataan tarvittaessa myös kolmannen osapuolen dataa.

Kuva Spacen satelliitti  yhtiön laboratoriotiloissa.

”Näin data muunnetaan automaattisesti toimialakohtaisiksi palveluiksi. Jatkamme prosessin hienosäätöä tiedonkeruun alkuvaiheessa saadun datan avulla”, kertoo Kuva Spacen teknologiajohtaja Tuomas Tikka.

Suomalaisyrityksen satelliitti voidaan lisäksi virittää sen ollessa jo kiertoradalla niin, että se soveltuu optimaalisesti valittuun käyttötarkoitukseen. Tämä ei ole ollut aiemmin mahdollista.

Yhtiö aikoo integroida tuleviin satelliitteihin myös reunalaskentaa sekä satelliittien välistä (Sat-to-Sat) yhteyttä, jotta kiertoradalla tapahtuvaa käsittelyä voidaan parantaa ja analyyttisten tietojen toimitusaikoja esimerkiksi pelastustoimelle voidaan lyhentää..

Kuva Space tulee tarjoamaan  asiakkailleen kokonaisvaltaista dataa ja tietoa tilauspalvelumallilla perinteisen käyttöpohjaisen maksumallin (pay-per-use) sijaan.  Avaruusanalytiikan käyttö on tähän asti ollut organisaatioille haastavaa datan huonon saatavuuden, kalliin hinnan ja heikon laadun vuoksi.

Vuonna 2016 Espooseen perustettu Kuva Space on kehittänyt Hyperfield-1:n kamerateknologian yhteistyössä VTT:n kanssa ja  seuraavaksi aiotaan laukaista Hyperfield-1B-satelliittinsa vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä osana Euroopan avaruusjärjestö ESA:n InCubed-ohjelmaa.

Myöhemmin vuoden 2025 aikana laukaisuun on tulossa toisen sukupolven Hyperfield-satelliitteja parannetuin ominaisuuksin.

Lisää: KuvaSpace (LINKKI) ja aiemmat satelliitteja käsitelleet artikkelit Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Aloituskuva: Kuva Space