Alihankinta24 käynnistyi – Xortec aikoo kasvaa uuden ladontalinjan avulla

Lempäälässä toimiva elektroniikan sopimusvalmistaja Xortec kasvattaa uuden SMD-linjan avulla tuotantokapasiteettiaan. Linjalle on asennettu Panasonicin ladontakoneiden lisäksi energiatehokas reflow-uuni juottamiseen. Yritys on myös esillä Tampereen Alihankinta-messuilla lähes 70 muun elektroniikkaa ja ICT-tekniikkaa toimittavan tahon kanssa. 

Lempääläisen Xortecin uusi elektroniikan pintaliitettävien komponenttikorttien valmistuslinja mahdollistaa suurempien tilausten käsittelyn ja asiakkaille myös nopeammat valmistusajat. Tuore koneinvestointi tekee tuotannosta myös entistä nopeampaa ja joustavampaa.

”Halusimme investoida ladontakoneisiin, joiden syöttölaitekapasiteetti on todella suuri. Valitut koneet soveltuvat erityisen hyvin tuotantoon, jossa on poikkeuksellisen paljon tuotevaihtoja ja iso joustavuuden vaatimus’’. sanoo yhtiön tuotantojohtaja Harri Kaivos kertoo.

Uuden ladontalinjan käyttöönotto on  yritykselle iso askel, jonka uskotaan vankistavan sen markkina-asemaa ja tukee sen kasvutavoitteita. Lisäksi investointi tukee tuotekehitystä ja mahdollistaa tarvittaessa nopean reagoinnin markkinoiden muutoksiin.

”Uusien tuotantolaitteiden valintaprosessi oli pitkä, mutta olemme tyytyväisiä lopputulokseen”, arvioi Xortecin toimitusjohtaja Kaivos. Lisäksi uusi energiatehokas uuni tukee hänen mukaansa ympäristövaikutusten pienentämistavoitteita.

Yritys on viime aikoina panostanut IoT-rakenteiden tarjoamiseen. Yrityksen asiakkaita ovat esimerkiksi Kojair Techin puhdasilmastointilaitteet, Roger sisätilojen GNSS-toistimet ja eTolpan autolämmityspisteet.

Xortec on mukana Tampereella alkavilla Tampereen Alihankinta-messuilla, joilla on esillä kone- ja metallialan alihankintayritysten lisäksi muidenkin rakenteiden tarjoajia elektroniikasta esimerkiksi muovi- ja kumiteollisuuteen.

Viime vuosina mukaan ovat tulleet koneiden ohjelmistoja ja sulautettuja kokonaisuuksia tarjoavia alihankkijoita.

Tämän vuotisilla messuilla on elektroniikan sopimusvalmistajista Xortecin lisäksi esimerkiksi piirilevyvalmistaja Aspocomp ja EMS-talot Note, Innokas, Kyrel, Crippi, Darekon, Ele-One, Tepcomp ja Muurlan Elektroniikka. Komponenttijakelijoista mukana ovat vain Elgood, Future Electronics ja Perel.

Kaikkiaan 68 ilmoittaa messuluettelossa elektroniikan ja ICT-tekniikat alueekseen.

Mukana on myös teollisuuden innovaatioryhmä Dimeccin uusi Make in Finland -ekosysteemi, jossa on moni teknologiaan panostava pienempikin messuosallistuja kuten elektroniikkaa Kyroskoskella kasaava sopimusvalmistaja Kyrel isojen Nokian ja muiden nimekkäiden konevalmistajien rinnalla.

Uusi logo käyttöön

Vuodesta 1988 järjestetyt Alihankinta-messut uudistaa ensi vuodeksi logonsa. Tapahtuman uusi logo ja laajemminkin uutuusbrändi julkistettiin tämän vuoden Alihankinnan avajaisten yhteydessä. Uusi logo syntyi kahden suunnittelutoimiston yhteistyönä. Brändikonseptin ja visuaalisen identiteetin ovat luoneet Form Union Design & Strategy ja Pauhaus Oy.

Ensi vuonna Alihankinta järjestetään Tampereella 30.9-2.10.2025 nykyajan teemalla ’Kilpailukykyä kestävästi’. Tapahtuma kerää Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen vuosittain yli 22 000 suomalaisen teollisuuden yritysjohtoa ja tekniikan osaajaa.

Tänä vuonna uutta on netissä toimiva podcast Box -osuus ja myöhemmin myös uudistetut Alihankinnan verkkosivut ja muita uusia digitaalisia ratkaisuja. Linkki tämän vuoden Box-podcasting-ohjelmistoon (LINKKI).

Päivitetty 1.10.2024: Vuoden päähankkija ja alihankkija

Alihankinnan avajaisissa kuultiin tiistaina Fastemsin liiketoimintajohtaja Heikki Hallilan avauspuhe sekä työministeri Arto Satosen sekä Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noposen tervehdykset. Lisäksi avajaisten yhteydessä palkittiin myös tämän vuoden päähankkija ja alihankkija.

Osto- ja logistiikkayhdistys Logy ry:n mukaan päähankkijaksi tamperelainen äänieristettyjen puhelinkoppien ja työtilojen valmistaja Framery. Yritys on kasvanut nopeasti start up -vaiheesta kansainväliseksi toimialansa markkinajohtajaksi. Ratkaisuun vaikuttivat esimerkiksi Frameryn innovatiivisuus, voimakas taloudellinen kasvu ja tuloksellisuus sekä vastuullinen toimintatapa, joka ottaa huomioon niin henkilöstön hyvinvoinnin kuin ympäristönäkökohdat.

Vuoden alihankkija -tunnustus myönnettiin ohutlevyosiin ja kevyisiin metallirakenteisiin erikoistuneelle porvoolaiselle Brione Oy:lle. Palkintovaliokunnan mukaan yrityksen taloudellinen kannattavuus, toimitusvarmuus ja korkea asiakastyytyväisyys osoittavat, että asioita on tehty oikein.

Alihankinta jatkuu Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa torstaihin saakka. Mukana yli tuhat näytteilleasettajaa ja seminaaritarjonnan teemana ’Tekoälyllä tuottavuutta’.

Lisää: Alihankinta 2024-ennakkojuttu 24.9.2024  (LINKKI) ja Alihankinta24 (LINKKI) messuopas osasto- ja ohjelmatietoineen. Tässä myös vuosien 2024-2025 muut messutapahtumat Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Kuva: Tampereen messut/Alihankinta 2024

Päivitetty 4.10.2024