DNA juhli taas isoilla mobiilidatamäärillään

Tutkimusyhtiö Tefficientin tuoreen raportin mukaan suomalaisen DNA:n asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa liittymää kohden Euroopassa ja kolmanneksi eniten maailmassa. Elisan käyttömäärät olivat Euroopan listalla toisena ja Suomen Telian kahdeksantena.

Vuoden 2024 tammi–kesäkuun aikana DNA:n asiakkaat käyttivät dataa keskimäärin 55,4 gigatavua kuukaudessa liittymää kohden. Kasvua edellisestä vuodesta oli noin 13 prosenttia. Elisan siirtomäärä oli 52,2 gigatavua ja Suomen Telian 30,2 gigatavua.

”Ihmisillä on kasvava tarve pysyä yhteydessä toisiinsa ja eri verkkopalveluihin kaikkialta, minne arki ja työ heitä kuljettavat. Olemme investoineet mobiiliverkkoomme viime vuosina huomattavasti. Tutkimus osoittaa, että DNA on paljon mobiilidataa tarvitsevien asiakkaiden suosima valinta”, sanoo DNA:n radioverkoista vastaava johtaja Jarkko Laari.

Mobiilidatan käytön kasvun taustalla on nopean 5G-verkon yleistyminen sekä tekoälysovellusten, pilvipalveluiden ja videosisältöjen kasvava suosio. Liikkuvan ja hybridityön myötä työasioita hoidetaan ja kokouksiin osallistutaan yhä enemmän mobiililaitteilla, mikä lisää tarvetta laadukkaalle mobiilidatalle.

”5G-teknologian ansiosta myös paljon dataa vaativat tehtävät sujuvat langattomasti. Yhä useampia asioita on kätevä hoitaa mobiililaitteilla sieltä, missä kulloinkin sattuu olemaan – niin työssä kuin vapaa-ajalla. Uskomme tämän trendin jatkuvan ja ennustamme datankäytön kasvavan myös tulevaisuudessa”, DNA:n Laari sanoo.

”Mobiilidatan käytön kasvulle ei ole näköpiirissä nopeaa hidastumista. Silti huolet älylaitteiden käytön vaikutuksista meihin ja ympäristöömme täytyy ottaa vakavasti. Jatkuva datankäytön kasvu ei ole itseisarvo – on tärkeää, että käytämme dataa ympäristön ja ihmisten hyvinvointia edistäviin asioihin”, DNA:n Jarkko Laari sanoo.

Taustaa: Tefficient on itsenäinen kansainvälinen tietoliikennealan analyysi-, vertailu- ja konsulttiyritys, jonka uusimman raportin tekemistä  DNA on sponsoroinut.

Lisää:  Tefficientin Industry analysis #2 2024 -tutkimusraportti (LINKKI)

Kuvituskuva: DNA