Kotkan akkumateriaalitehdas sai jo ympäristöluvan

Aluehallintovirasto myönsi ympäristöluvan Easpring Finland New Materials Oy:n uudelle katodiaktiivimateriaaleja valmistavalle akkumateriaalitehtaalle. Tehtaan toiminnasta aiheutuville päästöille määrättiin parasta käyttökelpoista tekniikkaa edustavat päästöraja-arvot sekä tarkkailu.

Kotkan Ristikallioon rakennettavan Easpring Finland New Materialsin katodiaktiivimateriaali-tehdas on saanut jo ympäristöluvan. Yhtiö jätti lupahakemuksen vireille toukokuussa, ja hakemus pääsi vihreän siirtymän etusijamenettelyyn.

Hakemuksen käsittelyssä on kiinnitetty huomiota erityisesti poikkeustilanteiden hallintaan. Siellä syntyy esimerkiksi hulevesiä, joiden puhtautta on määrätty tarkkailtavan ennen niiden johtamista purkuojaan. Toiminnasta ei synny pintavesiin johdettavia jätevesiä, mutta Mussalon jätevedenpuhdistamolle johdettavaa kuormitusta on edellytetty tarkkailtavan.

Tulevassa tehtaassa suunnitellaan valmistettavan vuosittain jopa 60 000 tonnia katodiaktiivimateriaalia. Uuden tehtaan käyttöönottoajankohta olisi vuonna 2026.