Slush käynnistyi Nvidian perustajalla, myös Stubb puhumassa

Kasvuyritystapahtuma Slush starttasi keskiviikkona Helsingin messukeskuksessa. Mukana oli tuhansia startup-yrittäjiä ja alan rahoittajia. Avajaisouudessa puhui myös tasavallan presidentti Alexander Stubbin lisäksi Nvidianin  perustajiin kuuluva Chris Malachowsky. Mukana on linkit keskiviikon ja torstain muihinkin esityksiin Slushin Youtube-kanavan kautta. Päivitetty 21.11.2024.

Founder-lavalle noussut Malachowsky on ollut avainasemassa Nvidian teknologioiden määrittelyssä ja ohjaamisessa, kun yritys kasvoi maailmanlaajuiseksi johtajaksi kiihdytetyn laskennan alalla. Toki julkisuudessa näkyvin hahmo on ollut Nvidian toimitusjohtaja, taiwanilaissyntyinen Jensen Huang Jen-hsun, joka perusti 2013 Nvidian Chris Malachowskyn ja Curtis Priemin kanssa.

Tämänvuotinen Slush 2024 järjestetään 20.–21. marraskuuta Helsingin messukeskuksessa ja tuo tapahtumaan ennakkoarvion mukaan yli 13 000 kävijää, mukaan lukien runsaat 5 500 startup-yrittäjää ja -operaattoria sekä 3 300 sijoittajaa. Tapahtuma on entistä tärkeämpi  taloudellisen yleistilanteen takia.

”Tämän vuoksi tuomme Helsinkiin tänä vuonna enemmän sijoittajia kuin koskaan ennen”, kertoo tapahtuman uutena vetäjänä toimiva Aino Bergius, jolla on tosin taustaa Slush-yhteisössä laajemminkin. Vuosittainen tapahtuma on tärkeä kanava Suomen ja Helsingin kansainvälisen tunnettuuden lisäämiseksi ja kansainvälisten investoijien houkuttelemiseksi alueelle.

Keskiviikon avausosuudessa esiintyi myös  presidentti Alexsander Stubb ja hänen jälkeensä Nvidian perustaja Chris Malachowskya, jota haastatteli toimittaja Etosha Cave. Keskiviikon iIltapäiväosuudessa 17.15-17.40 oli oululainen älysormusten valmistaja Oura.

Torstaina 21.11. Founder-lavalta oli esillä  esimerkiksi Supercellin Ilkka Paanasen ja suomalaisen avaruuskuvausyritys Iceyen esitykset.  Myös Slush 100 -kisan palkinnoy jaettiin torstaina Founders-lavalla 17.43-17.54. Kisan voitti Oasys Now.

Lisää: Slush24-seminaariohjelmat (LINKKI) ja Founder-päälavan videolähetteet Slushin Youtube-kanavalla: keskiviikko 20.11.2024 (LINKKI) ja torstai 21.11 klo 10.00 (LINKKI). Kuvia tapahtumasta löydät lisää Slushin Flick-sivustolla (LINKKI).

Kuvituskuva: Slushin videostreamista

Päivitetty 21.11.2024