3G-verkkojen alasajon epäkohtiin puututaan

Verkkoviranomainen Traficom aikoo puuttua 3G-verkkojen alasajon yhteydessä ilmeneviin kuuluvuusongelmiin yhteistyössä teleyritysten kanssa. Traficom kertoo seuraavansa 3G-verkkojen alasajon vaikutuksia ja vastaanottavansa käyttäjien ilmoituksia kuuluvuusongelmista.

Traficom kertoo valvovansa myös, että 3G-verkoilta vapautuvat taajuudet otetaan viivytyksettä käyttöön 4G- ja 5G-teknologioille. Selvitys tilanteesta valmistuu alkuvuonna 2025. Traficom tekee tarvittaessa operaattoreiden lisäksi omia kuuluvuusmittauksia alueilla, joista on saatu ilmoituksia.

”Siirtymä on tehtävä hallitusti käyttäjille mahdollisimman vähän haittaa aiheuttaen”, toteaa Traficomin pääjohtaja Jarkko Saarimäki.  Verkkokuuluvuus on erityisen tärkeää haja-asutusalueilla, joilla kuuluvuusongelmat voivat haitata arkea ja elinkeinoa. Traficom on selvittänyt asiaa liikenne- ja viestintäministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, sisäministeriön ja teleyritysten kanssa.

3G-verkon käyttö on vähentynyt siinä määrin, että teleyritysten ei ole enää kustannustehokasta ylläpitää verkkoa. Vaikka 3G-verkot on purettu, hätäpuheluiden toiminta ei ole Traficomin mukaan  riippuvainen yksittäisestä verkkoteknologiasta. Hätäpuhelun voi myös aina soittaa, vaikka oman operaattorin verkko ei olisi käytettävissä.

Vaikka 3G-verkot ovat poistuneet käytöstä, vanhat laitteet, kuten palovaroittimet, jotka käyttävät mobiiliverkkoa, siirtyvät automaattisesti käyttämään 2G-verkkoa. 2G-verkko tarjoaa lähtökohtaisesti luotettavan yhteyden näille laitteille, ja sen toiminta on varmistettu aina vuoden 2029 loppuun saakka. Paloilmoitinlaitteiden toimivuus kannattaa testata Hätäkeskuslaitoksen tarjoamaa ILTA-palvelua hyödyntäen.

Traficom muistuttaa tiedotteessaan, että osoitekohtaiset tiedot kuuluvuusongelmista auttavat virastoa ja teleyrityksiä parantamaan palveluita tehokkaammin. Ilmoituksia voi tehdä Traficomin verkkosivujen kautta. Niitä on tullut syksyn aikana jo noin 150, joka vastaa suuruudeltaan viime vuoden syksyn tilannetta. Ennen vuoden 2024 syksyä yhteydenottoja on tullut  Traficomiin noin kymmenen kuukaudessa.

Lisää: Ilmoita kuuluvuusongelmista Traficomille (LINKKI) ja aiemmat uutisjutut 3G-verkkojen lopetuksista (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä.

Kuvituskuva: Shutterstock