Konenäkö helpottaa kuljetusrobottien toimintaa

Kuljetusrobottien talvikausi on alkamassa, joten Suomessa kehitettyä talviosaamista tarvitaan jälleen. Akkukäyttöisiä robotteja Starship Technologies kehittää Viron lisäksi Suomessa. Pääkonttori on Yhdysvalloissa sekä myyntitoimistot Britanniassa ja Saksassa.  

Tämän vuoden loppuun mennessä ruuan robottikuljetukset ovat saatavilla Suomessa yli 40 paikkakunnalla yli 100 S-ryhmän kaupassa. Robotit ovat tehneet yli 350 000 toimitusta asiakkaille ja kulkeneet miljoona kilometriä Suomessa. Ja siihen alkava talvi ei tuo juurikaan muutosta. Yritys perustettiin kymmenen vuotta sitten.

’’Kokemuksemme Suomen markkinasta auttaa meitä myös muilla markkinoilla. Esimerkiksi Suomen lumisen talven kokemusten pohjalta kehitetyt talviominaisuudet ovat nopeutuneet robottien kuljetusaikoja 10–15 prosenttia”, kertoo perustajiin kuuluva Ahti Heinla, joka oli perustamassa aikanaan myös Skypeä Janus Friis kanssa.

Starshipin varsin ihmisystävällisen ulkomuodot on suunnitellut suomalainen Aivan. Kuva: Starship Technologies.

Suomessa Starshipin kuljetusrobottien toiminta käynnistyi huhtikuussa 2022 Espoon Otaniemessä.  Laajemminkin Suomi on yritykselle tärkeä. Iso osa robottiteknologian ja kuljetuspalvelun tuotekehityksestämme on tehty Suomessa.’’Robottiemme menestys Suomessa on osoitus siitä, että kehittyneenä korkean teknologian maana Suomi on nopea ottamaan käyttöön kestävää kehitystä edistävää teknologiaa”, sanoo Starship Technologiesin Heinla.

Starshipin kuljetusrobotissa on kaikkiaan 12 kameraa, useita antureita ja tutkapiirejä. Robotti hyödyntää liikkuessaan uusinta tietokonenäköä ja GPS-paikannusta. Siinä on myös ääniominaisuus, jonka avulla voi kommunikoida läheisyydessä olevien kanssa.

Robotti tunnistaa ympäristön ja yksityiskohdat, myös teiden ylitykset, ja tekoälyn avulla se oppii lisää ympäristöstä. Talvea varten robotteihin tuotiin jo vuosi sitten uusia talviominaisuuksia kuten erityinen lumitila, jonka avulla robotit voivat tarvittaessa nostaa esimerkiksi kaksi keskipyörää ilmaan saadakseen suuremman pidon lumisella ja jäisellä pinnalla. Robotissa on yhteensä kuusi pyörää.

Robotti osaa talviominaisuuksien avulla myös havaita lumikasoja, joka perustuu tietokonenäön ja esteiden havaitsemisen teknologioiden yhdistelmään. Myös parempi reitin suunnittelu ja terävämmät käännökset lumikasojen välttämiseksi. Myös hälytysominaisuudet , joiden avulla pystytään havaitsemaan paremmin robotin lumeen juuttumisen, ja uusia liiketekniikoita lumesta irrottautumiseen.

Maailmalla yrityksen robotit ovat kulkeneet  jo 15 miljoonaa kilometriä ja suorittaneet yli seitsemän miljoonaa autonomista toimitusta ympäri maailmaa.  Päivittäin ne tekevät jopa 150 000 tienylitystä päivittäin, mikä vastaa kolmea ylitystä joka sekunti. Suomessa tuotiin viime vuonna myös säännöt pienten kuljetusrobottien käytöstä yleisessä liikenteessä.

Lisää: Starship Technologies (LINKKI), tietoa robottien tekniikoista (LINKKI) ja aiemmat alueen uutiset uutiset (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä.

Aloituskuva: Starship Technologies