Tammikuun alun Las Vegasin kuluttajaelektroniikkamessuilla (CES) nähdään uudenlaisia läpinäkyviä televisionäyttöjä. LG Electronics esittelee messuilla uuden 77 tuuman T-sarjan Signature-mallin, joka tulee myyntiin Yhdysvalloissa vielä tämän vuoden ja muualla ensi vuoden aikana. Se tukee myös langatonta videokuvasiirtoa True Wireless-tekniikalla.
Messuilla esillä oleva LG:n Signature Oled T on 77-tuumaisen läpinäkyvä televisiomalli, joka tarjoaa myös langattioman kuvansiirrron 4K-tarkkuudella ja 144 Hz:n virkistystaajuudella. T-sarjan mallin läpinäkyvyys mahdollistaa valmistajan mukaan kokoaan uudenlaisia käyttökokemuksia. Sellainen on always-on-display-tila T-Objet, jonka avulla voidaan muuttaa kuvapinta digitaalisen kankaan näköiseksi esimerkiksi taideteosten ja valokuvien esittämiseen.
Television T-bar -tilan avulla voidaan LG:n mukaan saada esimerkiksi urheilutulokset, älykodin erilaisten laitteiden tilat sekä säätiedot näkyville näytön alareunaan, kun muu osa näytöstä pysyy läpinäkyvänä.
Toinen yrityksen messu-uutuuksista on QNED evo -televisio, joka on tuettu myös langattomalla True Wireless -kuvansiirrolla. QNED9M-mallin ratkaisu on tuttu jo tämän vuoden OLED M-mallista, joka mahdollisti äänen ja kuvan häviöttömän siirron 4K:ssa ja 144 Hz:n taajuudella.
LG esittelee CES 2025 -tapahtumassa myös älykotien ThinQ-ohjelmointirajapintaansa (API), joka yritys on avannut julkiseen käyttöön. Näin kolmansien osapuolten kehittäjät voivat entistä helpommin integroida, ohjata ja valvoa LG:n laitteita älykodeissaan. Uusi ohjelmointirajapinta on jaettu kahteen osaan, joista toinen on tarkoitettu yksityisille käyttäjille ja toinen yrityksille. Molemmat tarjoavat laitteiden etävalvonnan ja -ohjauksen. LG:n kodin laitteet ovat myös Home Assistant -tuettuja.
ThinQ Business -ohjelmointirajapinta puolestaan helpottaa esimerkiksi suurten tilojen valvontaa, joissa monitorien ja ilmastointilaitteiden kaltaisia tuotteita voidaan nyt hallita helpommin. Toinen esimerkki uuden ohjelmointirajapinnan tarjoamista mahdollisuuksista ja hyödyistä on mahdollisuus hallita taloyhtiöiden yhteisiä tiloja, kuten pesutupia, joissa asukkaat voivat varata käyttöönsä tiettyjä LG:n koneita.
Ulkopuolisten tuotteiden ja palveluiden integrointia LG ThinQ -alustaan nopeuttaa myös LG:n ostama Athom-älykotialusta, jonka Homey-keskus tukee tällä hetkellä yli 50 000 laitetta ja noin 1000 sovellusta, jotka tukevat myös muiden yritysten, kuten Philipsin ja Agaran laitteita. Athorn on yhdistetty myös osaksi tekoälyllä toimivaa ThinQ ON -älykotikeskitintä, ja LG syventää yhteistyötään avoimen lähdekoodin yhteisön kanssa tehdäkseen älykodista entistä älykkäämmän.
Lisää: CES2025 (LINKKI), LG:n T Signature (LINKKI) ja LG:n ThinQ-tietoa (LINKKI).
Kuva: LG Oled T