
Sulautettujen näyttöratkaisujen suunnittelijat voivat jatkossa tuoda haluamansa suuret kielimallin osaksi QT-työkaluilla tehtävää ohjelmistokehitysprosessiaan. UUden kokeellisen Qt AI Assistant-työkalun avulla voidaan vähentää esimerkiksi järjestelmien rutiinitehtäviin kuluvaa aikaa. Uusi työkalu on ohjelmoitu jo oletuksena tukemaan monia markkinoiden tunnetuimpia suuria kielimalleja.
Uuden Qt AI Assistant -työkalun tehostamaan monialustaista käyttöliittymäkehitystä. Työkalun tavoitteena on vähentää juuri käyttöliittymäkehityksen toistuvia ja manuaalisia tehtäviä, joiden luomisessa ei usein sisällä koodin kirjoittamista.
Uuden työkalun avulla voidaan keskittyä enemmän aikaa tuottaviin ja luoviin tehtäviin, kuten erikoisemman koodin kirjoittamiseen. Qt AI Assistant -työkalu tukee myös yritysten omissa ympäristöissä, pilvipalveluissa tai paikallisesti, toimivia suuria kielimalleja, eikä käytössä tarvitse hyödyntää ulkopuolista tekoälyavustajaa.
Käyttäjät voivat pyytää esimerkiksi tekoälyn neuvoja ponnahdusikkunan kautta tai hyödyntämällä pikakomentoja Qt Creator -alustan koodieditorissa, jota käytetään monialustaisten sovellusten luomiseen ja muokkaamiseen. Se automatisoi manuaalisia tehtäviä, joita ovat esimerkiksi yksikkötestitapausten ja toistuvan koodin kirjoittaminen ja koodin dokumentointi.
Qt:n tekoälytyökalu on yhteensopiva useiden eri ohjelmointikielten, kuten C++:n ja Pythonin kanssa, mutta erityisesti sitä on yrityksensä mukaan opetettu oikeilla QML:n ja Qt Quickin eli Qt:n kehitysympäristön ohjelmointikielen ja työkalupaketin käyttötapauksilla.
Qt AI Assistantin kautta kehittäjät voivat esimerkiksi saada tarvittavan määrän toistuvaa QML-koodia käyttöliittymiä rakentaessaan. Kehittäjät voivat kytkeä Qt AI Assistantin mihin tahansa haluamaansa tekoälyn kielimalliin.
Uuteen Qt AI Assistant mahdollistaa erilaisten sisällöntuotantopyyntöjen ohjaamisen eri malleihin. Kehittäjät voivat esimerkiksi ohjata QML-koodin yhteen erikoistuneeseen kielimalliin samalla kun muu koodi ohjautuu toiseen kielimalliin.
Qt AI Assistantissa on huomioitu myös sulautettujen laitteiden ja korkeatasoisten työpöytäsovellusten kehittämiseen ja tekoälyn käyttöön liittyvät turvallisuusnäkökulmat. Suunnittelijat voivat integroida työkaluun omissa ympäristöissään toimivia kielimalleja, mikä auttaa estämään koodivuotoja ja suojaamaan yhtiön immateriaalioikeuksia.
Uusi AI Assistant työkalu on ohjelmoitu oletuksena tukemaan esimerkiksi seuraavia suuria kielimalleja kuten Claude 3.5 Sonnet (chat + koodin täydentäminen), OpenAI GPT-4o (chat + koodin täydentäminen), Llama 3.3 70B QML (chat), Code Llama 13B QML (koodin täydentäminen) ja Code Llama 7B (koodin täydentäminen).
Myöhemmin tänä vuonna Qt Group julkaisee parannellut versiot suurista kielimalleista – ensimmäisenä, Llama 3.3 70B:stä ja Code Llama 13B:stä. Uudet versiot on koulutettu yli neljällä tuhannella, ihmisten luomalla ja validoimalla QML-koodinpätkällä. Nämä mallit tulevat olemaan ilmaiseksi ladattavissa Hugging Face-portaalista, myös avoimen lähdekoodin Qt-kehittäjille, jotka haluavat yhdistää kielimallin kolmannen osapuolen tekoälyavustajiin.
Lisää: QT Group (LINKKI) ja tuotetitoea QT AI Assistant -työkalusta (LINKKI).
Kuvituskuva: QT AI Assistant