Lisää tutkimusrahaa uusien turvaratkaisujen kehittämiseen

Suomalaiset tutkimuslaitokset ehdottavat uutta kokonaisturvallisuuteen keskittyvää T&K-rahoitusta, jonka avulla voitaisiin vahvistaa turvallisuusalueen dronien lisäksi muitakin teknologiavalmiuksia, vaikutusarvioita sekä tietopohjaa strategiseen ennakointiin ja varautumiseen. VTT:ltä on tulossa myös yhteistyökumppaneiden kanssa valmennusohjelma kaksikäyttötuotteiden kehittämiseen.

Suomen kokonaisturvallisuusmalli perustuu yhteistyöhön yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kohdistuvien uhkien ennaltaehkäisyssä ja torjunnassa. Siinä yhteiskunnan omilla tutkimuslaitoksilla on laissa säädetty rooli kokonaisturvallisuuden ylläpidossa ja resilienssin vahvistamisessa.

Nyt tutkimuslaitosten Tulanet-yhteisö ja VTT etunenässä esittävät hallitukselle tammikuussa hyväksyttyä Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa tukevaa uutta T&K-ohjelmaa, joka vastaa kasvaneisiin uhkiin tuottamalla. Ohjelman kokonaisrahoitus olisi noin 35 miljoonaa euroa ja se jakautuisi vuosille 2026–2027.

Uuden T&K-ohjelman tavoitteena on tuottaa ratkaisuja ja tutkimustietoa kolmesta tutkimusteemasta: Uudistuva puolustuskyky ja vahvistuva taloudellinen turvallisuus, Resilientti ihminen ja ympäristö sekä Vahvistuva huoltovarmuus.

”Tässä ohjelmassa integroimme yhteistyöhön tutkimuslaitosten eri tieteenaloja, hallinnon sektoreita sekä elinkeinoelämää kokonaisturvallisuudelle välttämättömän toiminnan tehostamiseksi”, sanoo Tulanetin puheenjohtajana toimiva VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.

Tulanet on yhdentoista valtion tutkimuslaitoksen yhteenliittymä. Siihen kuuluvat valtion teknillisen tutkimuskeskus VTT:n lisäksi Geologian tutkimuskeskus (GTK), Ilmatieteen laitos, Luonnonvarakeskus (Luke), Maanmittauslaitos (MML), Ruokavirasto, Suomen ympäristökeskus Syke, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Työterveyslaitos (TTL), Valtion taloudellinen tutkimuslaitos (VATT) ja Ulkopoliittinen instituutti (UPI)

Uusi valmennusohjelma puolustusteollisuuteen

VTT käynnistää lisäksi runsaan kahdenkymmenen kumppanin kanssa maksuttoman kaksikäyttöteknologian valmennusohjelman, jonka avulla yrityksiä löytämään tapoja soveltaa teknologiaa, tuotteita ja osaamista puolustusalan tarpeisiin. Uusi ohjelma tarjoaa suoraa palautetta puolustusalan asiantuntijoilta sekä asiantuntijaohjausta ja verkostoitumista. Hakuaika maaliskuussa alkavaan Dual Use Discovery -ohjelmaan päättyy 16. helmikuuta.

Kuusi viikkoa kestävässä ohjelmassa yritykset saavat suoraa palautetta puolustusalan ammattilaisilta sekä asiantuntijaohjausta ja verkostoitumismahdollisuuksia. Valmennus vauhdittaa pääsyä Naton DIANA-ohjelmaan ja EU:n EUDIS-ohjelmaan

VTT:n hautomo- ja kiihdyttämötoiminnan vetäjä Rasmus Basilierin mukaansa suomalaisissa siviilipuolen yrityksissä on paljon arvokasta kaksikäyttöteknologiaksi soveltuvaa osaamista. Esimerkiksi maatalouskone voi sopivasti muunneltuna soveltua miinanraivaukseen tai optiikan tuote voi auttaa rintamalla havaitsemaan vaarallisten kaasujen hiukkasia.

VTT:n maksuton valmennusohjelma toteutetaan pääosin verkossa. Se on avoin kaiken kokoisille eri alojen yrityksille, jotka eivät toimi puolustusalan markkinoilla. Ohjelma huipentuu huhtikuun lopussa puolustusalan kaksipäiväiseen hackathon-tapahtumaan. Etelä-Suomessa järjestettävään tapahtumaan on erillinen haku.

VTT:n yhteistyökumppaneita ovat AaltoES; Business Joensuu, ICT Hub Joensuu ja Borderland; Business Vantaa; Enter Espoo; FiBan; HAMK; Jyväskylän, Kuopion, Porvoon, Rovaniemen ja Tornion kaupungit; Maria01; MUOVA; Oulun yliopisto; Patteri Entrepreneurship Society; Riihimäki DEFINE; Startup Factory Vaasa; Suomen Startup-yhteisö; Team Finland; TESI; Tribe Tampere ja RedBrick; Vaasan yliopisto. Lisää:  Dual Use Discovery -ohjelmasta (LINKKI).

Kuvituskuva: VTT

Päivitetty