Starshipin robotit vievät jo Woltin ruuatkin

Starship Technologies ja Wolt aloittavat yhteistyön robottikuljetuksissa. Toiminta käynnistyy helmikuussa pilottihankkeella, jossa robotit toimittavat ruokaostoksia Woltin omasta verkkoruokakaupasta Lahdessa  ja Espoon Niittykummussa ja Leppävaarassa.

Pilottihankkeessa Starshipin robotit toimittavat ostoksia noin 2–3 kilometrin etäisyydellä Woltin kaupoista, ja keskimääräinen toimitusaika on noin 22  minuuttia. Kotitalouksien lukumäärä kolmella palvelualueella on arviolta noin 42 000.

”Robotit muuttavat viimeisen kilometrin logistiikkaa kaikkialla maailmassa ja tekevät toimituksista puhtaampia, vihreämpiä ja kestävämpiä”, sanoo virolaistaustauisen Starship Technologiesin toimitusjohtaja ja toinen perustaja Ahti Heinla.

Robottien liikkuminen on ollut vielä varsin helppoa Helsingin seudulla, kun lunta on ollut vain aika ajoin. Todellinen testi lienee tulossa kuitenkin lähiviikkojen aikana. Kuva: Wolt/Starship Technologies.

Woltin asiakkaat voivat tilata päivittäistavaroita ja valita toimituskohteen tuttuun tapaan Wolt-sovelluksessa. Asiakas saa ilmoituksen, kun tilaus on valmis toimitettavaksi, ja voi seurata robotin liikkeitä sovelluksen kautta.

Kun Starshipin robotti saapuu perille, asiakas saa ilmoituksen, ja robotin kannen voi avata painikkeella Wolt-sovelluksessa. Toimituksen yhteydessä robotit vuorovaikuttavat Woltin asiakkaiden kanssa soittamalla yrityksen tunnusmusiikkia.

Vaikka pääkaupunkiseudulla lunta tulee vain aika ajoin niin robotit ovat selviytyneet testiaikoina kaduilla varsin hyvin, jopa jäisillä pinnoilla ja suurten lätäköiden yli. Robotit hyödyntävät GPS-työkaluja sekä tekoälyä reittien suunnitteluun ja toimintaympäristön opetteluun.

Starshipin roboteissa on 12 kameraa, ultraääniantureita ja tutka, ja ne hyödyntävät tietokonenäköä esteiden havaitsemiseksi. Robotit ovat lähes täysin autonomisia, mutta ihminen voi ottaa ne haltuunsa milloin vain. Ulkopuoliset ovatkin joutuneet aika ajoin auttamaan lumeen juuttuneita tai kaatuneita robotteja.

Virolaistaustaisen Starship Technologiesin perustajat ovat Ahti Heinla (Skypen pääarkkitehti) ja Janus Friis (Skypen toinen perustaja).

Lisää: Aiemmat Starshipin robotteja käsitelleitä uutisia Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Kuvituskuva: Starhip Technologiesin robotteja käyttää laajalti myös S-ryhmä Alepa-kauppojensa automaattitoimituksissa.