Uusi vaurio Cinian C-Lion1-merikaapelissa

Suomen ja Saksan välisessä C-Lion1 -merikaapelissa on havaittu Ruotsin Gotlanin edustalla kaapelivaurio. Kyse on kuitenkin suomalaisyhtiö Cinian mukaan siksi vähäinen, että sillä ole vaikutusta C-Lion1:n kautta kulkeviin yhteyksiin ja kaapelin yli voidaan välittää normaalisti tietoliikennettä. Edellisen kerran sama kaapeli vaurioitu viime joulukuussa.

Suomesta Saksaan kulkeva Cinian C-Lion1 on merkittävä tietoliikenteen merikaapeli, jonka pituus on 1173 kilometriä. Se otettiin käyttöön vuonna 2016 ja se yhdistää Keski-Euroopan tietoliikenneverkot Suomeen ja muihin Pohjoismaihin.

Edellisen kerran C-Lion1-kaapelissa oli ongelmia joulun aikoihin, jonka aiheuttajaksi epäiltiin Venäjän varjolaivastoon kuuluvaa Eagle S-alusta.  Katkennut C-Lion1-tietoliikenneyhteys on saatiin korjattua tammikuun kuudentena.

Viime torstaina havaitun uusimman kaapelivaurion yksityiskohdat eivät ole Cinian mukaan  vielä tiedossa ja niitä selvitetään parhaillaan. Yritys on kuitenkin jo tehnyt asiasta tutkintapyynnön Suomen Keskusrikospoliisille.

Cinian omistaa noin 78 prosenttisesti Suomen valtio ja loput vakuutusyhtiöt Ilmarinen ja Pohjola.

EU haluaa valvontaan uutta tekniikkaa

Perjantaina kokoontui Helsinkiin myös Euroopan komissio kokoukseen, jossa esitettiin uusia toimia merenalaisten kaapeleiden turvallisuuden parantamiseksi. Niitä olisivat niin droonit kuin tiukempi satelliittivalvonta.

Kokouksessa Suomen EU-komissaari Henna Virkkunen esitteli myös komission yhteisen tiedonannon merenalaisten kaapeleiden turvallisuuden ja häiriönsietokyvyn vahvistamisesta, jota komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi jo helmikuun alkupuolella Vilnassa. Keinoina ovat valvonnan parantaminen, muun muassa satelliittien lisäksi droneilla ja älykkyyden lisäämisellä kaapelivalvontaan.

Lisää: C-Lion1:n liittyväty aiemmat kaapelivikaan liittyvät uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Kuvituskuva: Cinia

Päivitetty