
Valtion tutkimuskeskus VTT on ottanut Oulussa käyttöön lääkinnällisten laitteiden tuotekehitystä nopeuttavan pilottilinjan. Pilottilinjan avulla voidaan tehdä aiempaa nopeammin uudenlaisia anturiratkaisuja syövän varhaiseen tunnistamiseen ja sydänsairauksien seurantaan. Pilottilinjan puhdastilojen ja laitteiden arvo oli 3,4 miljoonaa euroa.
VTT:n Oulun toimipisteen uudella pilottilinjalla voidaan valmistaa pien- ja keskisuurina sarjoina terveysteknologian prototyyppejä, kuten päälle puettavia tai jopa kynnen kokoisia tai ihon tapaan venyviä antureita. Uusi pilottilinja puhdastiloineen ja laitteineen mukailee ISO13485-standardin säännellyn ympäristön vaatimuksia.
Uusi pilottilinja on suunniteltu erityisesti valoa hyödyntävien eli fotoniikkapohjaisten lääkinnällisten laitteiden kehitykseen ja testaukseen, jotka tulevat olemaan tulevaisuuden kehitystrendi.
Pilottilinja mahdollistaakin kokonaan uudenlaisten, ihon mukaisesti taipuvien ja venyvien lääkinnällisten laitteiden kehittämisen. ”Tulevaisuuden terveysteknologia kulkee kohti tatuoinnin kaltaisia, hyvin ohuita ja lähes huomaamattomia laitteita”, kertoo VTT:n Kari Rönkä, Anturiratkaisut-tutkimusalueen johtaja.
”Graalin malja visiossamme on kyky mitata jatkuvasti ja yhtä luotettavasti samoja asioita kuin nyt mitataan laboratoriossa verikokeilla”, Rönkä kuvailee.
Uusi linja mahdollistaa aiempaa tarkemman ja toistettavamman valmistuksen sekä kattavan laadunvalvonnan. Lisäksi linjalla voidaan tutkia ja testata uusia, kestävän kehityksen mukaisia materiaaleja ja valmistusprosesseja.
”Tutkimuslaitoksissa syntyy jatkuvasti läpimurtoja, mutta niiden vieminen teolliseen tuotantoon kangertelee. Alan toimijoille haasteena on pilotoinnin kalleus, eivätkä suuret laitevalmistajat mielellään valmista pieniä prototyyppisarjoja. Tähän voimme nyt tarjota ratkaisun”, sanoo VTT:n painetun älyn tutkimusprofessori Jussi Hiltunen.
Oulussa ovat kansainvälisiä lääketieteen laitevalmistajia on käynnistämässä ensimmäisiä uutta pilottilinjaa hyödyntäviä tutkimusyhteistyön hankkeita. Heidän keskuudessaan VTT on jo entuudestaan profiloitunut Oulun PrintoCent-pilottilinjan ansiosta merkittävänä toimijana erityisesti painettavan, joustavan ja venyvän elektroniikan alalla.
Uuden linjan ainutlaatuinen vahvuus on fotoniikan, elektroniikan ja niin sanotun mikrofluidiikan yhdistäminen. Tämä mahdollistaa esimerkiksi näytteenottokanavien ja optisten antureiden integroimisen samaan laitteeseen, mikä avaa uusia mahdollisuuksia terveyden seurantaan ja diagnostiikkaan.
Kuvat: VTT/ Henri Luoma