Kisa kovenee kunnostetussa elektroniikassa

Suomen markkinoilla uusimman kunnostettujen tuotteiden markkinapaikka Refurbedin myyntitilastoista paljastuu piirre, joka erottaa suomalaiset muista eurooppalaisista. Yritys myy Suomessa eniten Samsungin kunnostettuja kännyköitä ja sen tuotevalikoima ulottuu myös kannettaviin mikroihin ja urheiluvälineisiin.

Refurbedillä parhaiten Suomessa on kaupaksi käynyt perinteisten kännyköiden ja läppäreiden jälkeen yrityksen mukaan kuulokkeet, älykellot ja pelikonsolit. Kännyköissä yritys kisaa Suomessa muun muassa Swappien ja Back Marketin kanssa.

Euroopassa Refurbed kertoo saavuttaneensa kahden miljardin euron kokonaismyynnin nopeammin kuin yksikään muu vastaavista yrityksistä. ”Miljardin euron raja meni rikki vain vajaa kaksi vuotta sitten ja 100 miljoonan euron ylityksestä on siitäkin vain viisi vuotta”, sanoo yksi Refurbedin perustajista Peter Windischhofer.  

Suomeen itävaltalaistaustainen Refurbed saapui alkusyksystä 2024. Yhdeksän kuukauden aikana alustan kautta uuden omistajan on saanut mukaan 20 000  yrityksen kunnostamaa tuotetta. Erikoisuutena Suomi on yrityskonsernin ainoa maa Euroopassa, jossa Samsungin puhelimia on myyty enemmän kuin Applen iPhoneja.

“Toisin kuin jotkut kilpailijamme emme ole riippuvaisia yhden valmistajan tuotteista. Laaja tuotevalikoimamme, kuten Suomenkin markkinoilla tarjolla olevat kodinkoneet, lasketteluvälineet ja sähköpyörät, mahdollistavat kunnianhimoisen pitkän aikavälin tavoitteemme tulla vihreäksi Amazoniksi”, toteaa Refurbedin Peter Windischhofer.

Refurbedin perustivat Wienissä vuonna 2017 Peter Windischhofer, Kilian Kaminski ja Jürgen Riedl, Tällä hetkellä yhtiö työllistää lähes 250 henkilöä ja toimii 12 maassa, joiden valikoimissa on kaikkiaan 25 000 tuotetta älypuhelimista kannettaviin tietokoneisiin ja tabletteihin sekä kodinkoneita ja sähköpyöriä.

Lisää: Kunnostettua  (LINKKI) ja korjattua (LINKKI) elektroniikkaa käsitelleitä juttuja Uusiteknologia.fi:ssä

Kuvituskuva: Refurbed