Sijainti
Etusivu > Artikkelit/raportit > Suomi keräsi parhaiten puolustusalan pääomasijoituksia

Suomi keräsi parhaiten puolustusalan pääomasijoituksia

Suomi on noussut uuden selvityksen mukaan Pohjoismaiden puolustus- ja kaksikäyttöteknologian pääomasijoitusten keskittymäksi. Suomessa yritykset ovat keränneet vuodesta 2020 lähtien yhteensä 1,6 miljardia Yhdysvaltain dollaria alan pääomasijoituksia. Mukana on puolustus-, mutta myös esimerkiksi kvantti- ja avaruusalan panostuksia.

Uuden raportin mukaan vuodesta 2023 lähtien Suomessa kerätyistä pääomasijoituksista lähes neljännes on kohdistunut puolustus- tai kaksikäyttöteknologiayrityksiin. Osuus on Euroopan toiseksi suurin Ukrainan jälkeen.  Saksassa vastaava osuus on 16 prosenttia.

”Suomessa toimivat puolustusteknologiayritykset ovat keränneet huomattavia summia suurilla rahoituskierroksilla, mikä näkyy vahvasti tilastoissa”, toteaa Danske Bankin startup- ja kasvuyritysliiketoiminnasta vastaava johtaja Teppo Havo. Kasvua ovat raportin mukaan vauhdittaneet erityisesti Suomessa toimivien kvanttitietokoneiden IQM:n ja kuvaussatelliittiyritys Iceyen suuret rahoituskierrokset.

Pohjolassa myös Pohjoismaisten sijoittajien merkitys korostuu erityisesti puolustus- ja kaksikäyttöteknologiayritysten alkuvaiheen rahoituksessa. Vuodesta 2019 lähtien pohjoismaiset sijoittajat ovat vastanneet 61 prosentista alueen alkuvaiheen pääomasijoituksista.

Pohjoismaisten yritysten keräämät pääomasijoitukset ovat kasvaneet lähes nelinkertaisiksi vuodesta 2020. Raportin mukaan Pohjoismaiden puolustus- ja kaksikäyttöteknologiayrityksiin sijoittavat erityisesti paikalliset sijoittajat sekä valtioihin ja EU:hun kytkeytyvät rahastot. Sijoittajajoukkoa täydentävät yrityssijoittajat ja kansainväliset rahastot.

Konsulttiyritys Dealroomin ja Danske Bankin Nordic Defence Tech Report 2026 -selvityksen numerot lähes 90 prosenttia alueen puolustus- ja kaksikäyttöteknologia-alan yrityksiin kohdistuneesta pääomarahoituksesta.

Kuvituskuva: Sensofusion

Taustaa: Nordic Defence Tech Report 2026 -selvityksen on laatinut Danske Bank yhteistyössä startup-yrityksiä koskevaa tietoa kokoavan Dealroomin kanssa. Selvityksessä tunnistettiin 170 pohjoismaista alan startup-yritystä. Tarkastelu kattaa puolustusteknologian lisäksi muun muassa avaruus- ja kvanttiteknologiaa sekä kaksikäyttöteknologiaa, jolla on sekä siviili- että puolustuskäyttöä. Selvitys tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 2024.

 

Ylös