Black Friday laskee elektroniikan hintoja – myös Suomessa

Perjantaina amerikkalaistyylinen Black Friday laskee vertailusivusto Hintaopas.fi:n mukaan tuotteiden hintoja keskimäärin neljänneksellä. Kulutuselektroniikan myyjien lisäksi ale-kisaan ovat lähdössä myös Ikea ja liitinvalmistaja Phoenix Contact.

Tuleva  Black Friday valvottaa varmaan monia joululahjoja hankkivia tulevana perjantaina 24.11. keskiyöstä alkaen. Kotimaisten verkkokauppojen hintoja seuraaavan Hintaopas.fi:n data viime vuodelta kertoo, että päivä ylittää suosiossaan nykyisin jopa joulun alennusmyynnit. Kansainvälisen verkkokauppojen lisäksi kivijalkakauppojakin operoivat Gigantti, Power ja Verkkokauppa.com ovat mukana ”mustassa perjantaissa”.

Lähde: Hintaopas.fi

Viime vuonna Black Friday näkyi Hintaoppaan hauissa jo kolme kertaa suurempana kuin edellinen Black Friday vuonna 2015. ”Uskon, että yhä useampi suomalainen keskittää elektroniikkaostoksensa Black Fridayhin. Roimia alennusprosentteja osataan jo odottaa”, sanoo Hintaopas.fi:n maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett .

Applen uutuuspuhelin on Matinvesi-Bassett mukaan tänä vuonna todennäköisesti himotuimpia tuotteita. Kaikki ei ole kuitenkaan aina halpaa ja kovat vertailuhinnat voivat hämätä ostajaa. Kannattaakin pitää pää kylmänä ja selvittää tuotteen hintatasoa laajemminkin ennen ostoa.

Viime vuonna halutuimmat tuotteet olivat vertailusivuston mukaan pelikonsoleiden ja kännyköiden ohella kuulokkeet, televisiot ja kannettavat tietokoneet. Tänä vuonna uutta ovat myös ammattielektroniikan myyjät. Esimerkiksi liitinvalmistaja Phoenix Contact mainostaa tulevaa Black Friday-tarjoustaan jo nettisivullaan.

”Suomessa isot elektroniikkakaupat satsaavat tänä vuonna Black Fridayhin selvästi viime vuotta enemmän. Kehitys on ollut tämän suuntaista muissa Pohjoismaissa jo aiempina vuosina”,  sanoo Hintaopas.fi:n Matinvesi-Bassett.

Kuvituskuva: Verkkokauppa.com

Muutettu kaavion lähteeksi Hintaopas.fi

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017