Huipputekniikan messut ja kongressit 2020-2022 – päivitetty 18.2.2021

Suomessa kiellettiin kesäksi monien isojen tapahtumien järjestäminen, mutta tapahtumia ennätettiin peruuttaa, siirtää tai muuttaa verkkotapahtumiksi jo ennen sitäkin. Ja muutosten tahti on jatkunut edelleen, joten päivitämme tähän koko loppuvuoden ajan viimeisimmät tiedot tulevista   messu- ja kongressitapahtumista. Päivitetty viimeksi 18.2.2021.

Korona-viruksen aiheuttamat huipputekniikan tapahtumien peruutukset alkoivat jo alkuvuonna, kun joka vuotinen Barcelonan suuri Mobile World Conference peruutettiin helmikuussa. Samaa odotettiin myös sulautetun elektroniikan Nürnbergin Embedded World -tapahtumasta, mutta lopulta tapahtuma kuitenkin lopulta järjestettiin hieman tynkänä.  Tapahtuman kävijämäärä romahti samalla noin 14 000 kävijään.

Suomen messut

Suomalaismessuista ensimmäinen isompi peruuntuminen koski maaliskuuksi Tampereelle suunniteltua Konepajatekniikoiden tapahtumaa sekä sen yhteyteen suunniteltua  3D & New Materials -ammattitapahtumaa. Tampereen messut siirsi tapahtumat suoraan kahden vuoden pääähän keväälle 2022.

Myös Suomen messujen tytäryhtiö Expomarkin toukokuuksi suunniteltu Pohjoinen Teollisuus 2020 siirtyi loka-marraskuun vaihteeseen ja sitten peruutettiin kokonaan.

Tampereen messut siirsi  myös Alihankinta-tapahtuman ensin syyskuulta joulukuulle 8.-10, mutta päätyi lopulta muuttamaan tapahtuman joulukuussa verkkotapahtumana. Ensi vuonna 21.–23.9.2021 Alihankinta on tarkoitus järjestää uudelleen fyysisenä messuna.

Teollisuusmessuista Hannoverin teollisuusmessut siirtyi myös vuodelta 2020 vuodella eteenpäin. Suomen messujen Cyber Security Nordic -tapahtuma siirtyi ensi vuoteen – 6.-7.10.2021. Myös ruotsalaisen nettisaitti Evertiqin elektroniikkateollisuuden tapahtuma Tampereella siirtyi ensin huhtikuulta lokakuulle 2020 ja lopulta ensi vuoden huhtikuun 21. päiväksi.

Leville alkuaan suunniteltu Oulun yliopiston 2nd 6G Wireless Summit 2020 järjestettiin koronan takia verkkotapahtumana.

Helsingissä järjesttävä Embedded Conference Finland 2020 siirtyi kesäkuulta ensin joulukuulle ja äskeisen ilmoituksen mukaan keväälle 2021. Myös Arrow siirsii marraskuun IoT Summitin ensi vuoteen, mutta järjestää tilalle 25.-26.11.2020 verkkoon uuden teknologian virtuaalitapahtuman. Tapahtuman Virtual Expo -sivut aukeavat jo 9.11.2020.

Myös Nürnbergin maaliskuuksi 2021 suunniteltu Embedded World2021 siirtyy verkkoon 1.-5.3.2021. Varsinainen fyysinen messutapahtuma järjestetään vuoden päästä 15.-17.3.2022. Lisäksi Ruotsin elektroniikkamessut S.E.E peruuntuu marraskuulta 2020 ja myös sen yhteyteen siirretty Embedded Conference Scandinavia järjestetään vasta ensi vuonna.

Münchenin Electronica 2020 Virtual.

Joka vuosi ennen kesää järjestetty Aalto-yliopiston opiskelijoiden Product Design -tuotekehitystapahtuma siirrettiin syyskuulle 2020 koronasta huolimatta. Sen sijaan startup-tapahtuma  Slush peruttiin jo hyvissä ajoin kokonaan, kun Turun Shift 2020 siirtyi elokuulta lokakuulle Turun vierailu- ja innovaatiokeskus Jokeen. Lopulta Shiftin järjestäjät ilmoittivat, että Shift muuttuu kokonaan virtuaaliseksi lokakuun 27.-28. Virbelalla-nimisellä 3D-verkkoalustalla.

Berliinin kulutuselektroniikan IFA2020-messut järjestettiin 2020 pääosin virtuaalitapahtumana, mutta lisäksi oli kutsuvieraille pienempi näyttelyosuus. Myös kulutuselektroniikan ensi tammikuun CES2021 muuttuu  virtuaalitapahtumaksi ja lisäksi Barcelonan helmikuun mobiilialan MWC21 siirtyy muutamalla kuukaudella kesä-heinäkuun vaihteeseen 2021.

Nürnbergin Embedded World järjestetään maaliskuussa 2021 vain virtuaalisena.

Ammattielektroniikan joka toinen vuosi järjestettävä Münchenin ammattielektroniikan Electronica20-messut piti järjestää marraskuussa 2020 pienempänä, mutta lopulta se  päädyttiin muuttamaan kokonaan digitaaliseksi. Digitaalisia näytteilleasettajia tuli 250. Muu tarjonta oli online-seminaareja ja eri teknologia-alueisiin keskittyviä kongresseja. Seuraavan kerran Electronica-messut järjestettään perinteisessä muodossaan Münchenissä 8.-11.11.2022.

Vaikka uudenlaiset digitaaliset verkkotapahtumat ja ammattimessujen videolaajennukset eivät kokonaan korvaisikaan perinteisiä messutapahtumia, ne voivat yleistyä tulevaisuudessa oheistoimintoina.  Esimerkiksi muutamat elektroniikka- ja muut teknologiayritykset ovat siirtäneet  näyttely- ja seminaaritoimintojaan  nettiin. Osallistujamäärät ovat kuitenkin aivan toisella tasolla kuin perinteisissä ammattimessuilla ja tapahtumissa. Myös ns. pelkkä messukatselu on verkkoversioissa vaikeampaa kuin perinteisillä messuilla.

Päivitetty 18.2.2021

VUOSI 2020

23.-25.6            Sensor + Test 2020, Nürnberg

28.-30.7            SMTconnect (elektroniikkatuotanto), Nürnberg PERUTTU

19.-23.7            DAC20 (EDA-suunnittelu), San Francisco

28.-30.7           PCIM20, Nürnberg, VERKKOON 7.- 8.7.2020

2.-7.8.               Display Week 2020, San Jose  UUSI PVM/PAIKKA + OSIN VERKKOON

Cyber Security Nordic 2020, Helsinki, SIIRTYY 6.-7.10.2021

4.9.                    Aalto Product Design Gala 2020 (demot), Espoo UUSI PVM

4.-9.9.               IFA20 (kulutuselektroniikka), Berliini VERKOON + ESITTELYTAPAHTUMA

Nordic Business Forum 2020, Helsinki  SIIRTYY 29.-30.9.2021

28.-30.9.          Computex 2020, Taiwan  UUSI PVM/PERUTTU

Pohjoinen teollisuus, Oulu SIIRTTYY 2.-3.6.2021

Evertiq Expo (elektroniikka), Tampere SIIRTYY 21.4.2021.

Energia, Tampere SIIRTTYY SYKSYYN 2022

27.-28.10.         Shift Festival 2020 (innovaatiot), Turku, UUSI PVM & VERKKOTAPAHTUMANA

S.E.E/ECS20 (elektroniikka, sulautetut), Tukholma PERUUTETTU

10.-13. 11         Electronica 2020, München, PELKÄSTÄÄN VERKKOON

25.-26.11.         Arrowin IoT-virtuaalitapahtuma. FYYSINEN TAPAHTUMA SIIRTYY KEVÄÄSEEN 2021

10.-13.11.         Formnext 2020 (3D-tulostus), Nürnberg, VERKKOON

Slush 20, Helsinki PERUTTU

8.-10.12           Alihankinta2020, Tampere, VIRTUAALITAPAHTUMA, SIIRTYY VUOTEEN 2021

ECF20 (sulautettu), Helsinki SIIRTYY KEVÄÄLLE 2021

12.-16.12.         IEDM2020 (puolijohteet), San Francisco

 

VUOSI 2021

6.-9.1.               CES21 (kulutuselektroniikka), Las Vegas SIIRTYY VERKKOON

Verkosto, Tampere SIIRTYY 6.-7.10.2021.

DigiTre, Tampere SIIRTYY VUODELLE 2022

1.-5.2.                DATE2021 (EDA-suunnittelutekniikat), VAIN VERKKOSSA (LINKKI)

14.-18.2            ISSCC2020 (puolijohdepiirit), San Francisco SIIRTYY VERKKOON

Mobile World Conference 21, Barcelona SIIRTYY 28.6.-1.7.2021!

2.- 4.3.             Embedded World 21, Nürnberg SIIRTYY VERKKOON, FYYSINEN TAPAHTUMA 2022

Uusi Teollisuus, Tampere SIIRTYY VUODELLE 2023.

24.-25.3.         Elektronik2021, Göteborg SIIRTYY 29.-30.9.2021

12.-16.4            Hannoverin teollisuusmessut 2021, Hannover  MYÖS VERKOSSA

20.-24.4.2021  Laser World 2021 SIIRTYY HUHTIKUULLE 2022  Tilalla World of Photonics -kongressi virtuaalisena 20.-24.4.2021.

21.4.                  Evertiq Fair 2021, Tampere

14.5.                  Aalto Product Design Gala 2020 (demot), Espoo

1.-5.6.               Computex2021, Taiwan

2.-3.6.              Pohjoinen teollisuus 2021, Oulu SIIRTYI 2020

23.-24.6.         Nordic Test Forum, Göteborg  SIIRTYI 2020

28.6.-1.7.         Mobile World Conference 21, Barcelona UUSI AJANKOHTA!

25.-26.8.          Shift 2021, Turku +VERKKO

3.- 7. 9             IFA21 (kulutuselektroniikka), Berliini

21.–23.9.        Alihankinta2021, Tampere SIIRTYI 2020

29.9-30.9.      Nordic Business Forum 2021, Helsinki SIIRTYI 2020

6.-7.10.           Verkosto 21, Tampere SIIRTYI ALKUVUODESTA

6.-7.10.            Cyber Security Nordic 2021, Helsinki SIIRTYI 2020

9.–11.11.          Teknologia 21, Helsinki UUTENA 3D-TULOSTUSNÄYTTELY

16.-19.11          Productronica 21, München

00.11.2021      Slush21, Helsinki SIIRTYI 2020

 

Vuosi 2022(*

15.-17.3.2022  Embedded World 2022, Nürnberg

8.-11.11.2022  Electronica 2022, München

*) Päivitämme vuoden 2022 listaa 

TAUSTATIETOA:

Kotimaiset messuyhtiöt:

Ulkomaiset messuyhtiöt:

Päivitetty 18.2.2021

Kuvituskuva: Nürnberg Messe