Valtion kuluvan vuoden tutkimus ja kehittämistoimintaan kohdistuvat talousarvion määrärahat laskevat Tilastokeskuksen mukaan 681,7 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Tämän vuoden määrärahat tutkimukseen ovat 2 416,8 miljoonaa euroa.
Suurimmat valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitusta saaneet organisaatiot ovat Business Finland ja yliopistot. Business Finlandin tutkimus- ja kehittämisrahoitus on vuoden 2021 talousarviossa 740,4 miljoonaa euroa sisältäen 200 miljoonaa euroa edellisvuodelta siirtyviä häiriörahoituksesta tulleita myöntövaltuuksia.
Yliopistojen tutkimusmäärärahat ovat kuluvana vuonna yhteensä 724,0 miljoonaa euroa, jotka ainoana kasvavat vuoden 2020 talousarviosta noin 34 miljoonaa euroa yliopistojen tutkimusosuuden noustessa.
Suomen Akatemian tutkimus- ja kehittämismäärärahat taas laskevat noin 76 miljoonaa euroa vuodesta 2020 tutkimusmäärärahojen ollessa 449,0 miljoonaa euroa vuoden 2021 talousarviossa.
Valtion tutkimuslaitosten ja yliopistollisten sairaaloiden tutkimusmäärärahat pysyvät vuoden 2021 talousarviossa edellisvuoden tasolla. Hallinnonaloista eniten tutkimus- ja kehittämistoimintaa rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö.
Suurin rahoittaja on opetus- ja kulttuuriministeriö, jonka t&k-rahoitus on vuoden 2021 talousarviossa 1 298,9 miljoonaa euroa. Laskua vuoden takaisen talousarvion määrärahoista on noin 39 miljoonaa euroa.
Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimus- ja kehittämisrahoitus laskee vuoden 2021 talousarviossa lähes 640 miljoonaa euroa Business Finlandin tutkimus- ja kehittämisrahoituksen laskun takia.
Lähde: Tilastokeskuksen tiedote taulukoineen (LINKKI) ja tarkempi katsaus (LINKKI).
Kuvituskuva: Shutterstock