Euroopan puolijohteiden jakelijakauppa laski alkuvuonna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden koronan ja myös piirien saatavuusongelmien takia, kertoo jakeluyhteisö DMASS raportissaan. Viime vuoden loppuun nähden kasvua kuitenkin tuli jopa 15,6 prosenttia vaikka erityisesti autoteollisus on kärsinyt komponenttien heikosta saatavuudesta. Suomessa osapula vaikutti esimerkiksi Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaan tuotantoon.
Euroopan puolijohteiden kauppa laski DMASS:n tilastojen mukaan alkuvuonna tammi-maaliskuussa viime vuoden vastaavaan nähden 1,6 prosenttia 2,17 miljardiin euroon. Helmikuussa DMASS arvioi kuluvalle vuodelle paranevaa, mutta ennusteli jo silloin piiripulan mahdollisesti siirtävän nousua parantuneesta korona- ja varaustilanteesta huolimatta.
Autoteollisuuden ykkösmaa Saksa päättyi tammi-maaliskuussa 8,7 prosentin ja 594 miljoonan euron laskuun. Ranska laski 5,9 prosenttia 135 miljoonaan euroon. Sen sijaan Pohjoismaissa kasvua tuli tammi-maaliskuussa viime vuoteen vastaavaan verrattuna 4,9 prosenttia 164 miljoonaan euroa ja Brexitin kanssa opetellut Britanniakin kasvoi tammi-maaliskuussa 8,7 prosenttia 143 miljoonaan euroon. Myös Italia kasvatti puolijohdekauppaa ja Itä-Euroopassa kasvu jatkui myös vakaana.
Alkuvuoden myyntiselvityksen julkaissut DMASS on eurooppalainen jakelijoita edustava järjestö, joka kerää puolijohteiden jakelumarkkinoiden tietoja neljännesvuosittain maittain ja tuoteryhmittäin, kuten mikro-ohjaimet, Flash-muistit, analogiset komponentit ja monet muut. Järjestön luvut kattavat 80-85 prosenttia alan yrityksistä. Ne kerää brittiyritys Data Dynamics Ltd.
Lisää: DMASS:n puolijohteiden myyntiluvut 1-3/2021 ja aiemmat neljännekset (LINKKI) sekä DMASS-tilastouutiset (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä.