Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jyväskylän ammattikorkeakoululle ja Jyväskylän yliopistolle yli kolmen miljoonan euron rahoituksen kyberturvallisuuskoulutuksen kehittämiseen ja tarjonnan lisäämiseen. Samalla jyväskylästä käsin on jatkossa tarkoitus koordinoida ja kehittää Suomen kyberturvallisuusalan korkeakoulutusta yhdessä 13 muun ammattikorkeakoulun kanssa.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto hallinnoivat kumpikin omaa konsortiotaan. Rahoituksesta 2,26 miljoonaa euroa osoitetaan Jyväskylän yliopiston koordinoimalle konsortiolle ja 1,18 miljoonaa euroa Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoimalle konsortiolle.
Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoimia laajoja yhteistyöhankkeita, joissa kootaan kyberturvallisuusalan korkeakoulutusta kehittävä, koordinoiva ja tarjoava verkosto.
”Suomesta on aiemmin puuttunut kyberosaamisen, -koulutuksen ja -tutkimuksen veturi. Nyt on syntymässä laaja korkeakoulujen verkosto, joka ottaa alan koulutuksen tarjonnan ja kehittämisen koordinoidusti haltuunsa”, perustelee tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen OKM:n tiedotteessa.
Kehittämistyön tarkoituksena on lisätä korkeakoulujen yhteistyötä ja työnjakoa tutkimukseen perustuvan kyberturvallisuusalan koulutuksen tarjonnassa sekä kehittää ja lisätä eri alojen tutkinto-opiskelijoille tarjolla olevia kyberturvallisuusalan opintokokonaisuuksia. Opintojen tarjontaa lisätään myös muille kuin tutkinto-opiskelijoille. Koulutusta voidaan järjestää myös yhteistyössä ulkomaisten korkeakoulujen kanssa.
Jamkin hallinnoimassa ammattikorkeakoulujen konsortiossa ovat mukana 13 muutakin ammattikorkeakoulua kuten Centria, KAMK, Karelia AMK, Lapin AMK, Laurea, Metropolia, OAMK, Polamk, Savonia, TAMK, TurkuAMK, VAMK ja XAMK.
Jyväskylässä on jo pitkään kehitetty kyberturvallisuuteen liittyvää osaamista. Jyväskylän ammattikorkeakoulun kehittämää RGCE-harjoitusympäristöä on käytetty vuodesta 2013 alkaen kansallisissa kyberturvallisuusharjoituksissa, joihin valtionhallinto ja maan kriittisten toimintojen kannalta tärkeät toimijat säännöllisesti osallistuvat. RGCE-harjoitusympäristö on mm. palkittu vuoden 2022 tietoturvapalveluna.