Autoradio tärkein kanava musiikille – striimauspalvelut osalle

Suomalaiset kuuntelevat uusimman selvityksen mukaan mieluiten musiikkia autoradion kautta ja Spotify-striimauspalvelun kautta. Auton lisäksi puhelimella musiikin kuunteleminen kasvaa yhä vanhemmissa ikäluokissa, mutta ei enää harppauksin.

Autoradion valtti autokuuntelussa on helppous ja rentous. Spotifyn tai muun vastaavan striimauspalvelun kuunteleminen autossa on kuitenkin kasvanut systemaattisesti viimeisen viiden vuoden ajan.

Useimmin auton kautta musiikkia erillisen palvelun kautta striimaavat 13–18-vuotiaat (61 %), kun 66–75-vuotiaista musiikkia autossa striimaa vain 8 prosenttia, kertoo Teoston ja Musiikkituottajien IFPI:n  Musiikinkuuntelu Suomessa 2024 -tutkimus.

Puhelimesta musiikkia kuuntelee lähes jokainen 13-18-vuotias, mutta 66–75-vuotiaista vasta joka kolmas. Kaikista suomalaisista puhelinta käyttää musiikin kuunteluun vuonna 2024 noin 72 prosenttia.

Perinteinen radio, YouTube ja joko maksullinen tai maksuton Spotify tavoittavat nykyisin jo yli puolet suomalaisista viikoittain ja noin 80 prosenttia suomalaisista puolen vuoden aikavälillä.

Lähes joka toinen suomalainen (43 %) kuuntelee mieluiten musiikkia striimauspalveluista itse rakentamiensa soittolistojen kautta.   Nuoremmissa sukupolvissa TikTok on yleistynyt uusimman musiikin hakemisessa.

Striimauspalveluiden podcastit ovat lisänneet myös rauhallisesti suosiotaan, sillä niitä kuuntelee ainakin kerran kuussa jo 40 prosenttia suomalaisista (2020: 34 %).

Teoston ja Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n tutkimus tuotti uusinta tietoa suomalaisten musiikinkuuntelutavoissa jo 11. kertaa. Tutkimus toteutettiin Norstatin tekemässä kuluttajapaneelissa elokuussa 2024 tehtyyn tutkimukseen vastasi yli tuhat 13–75-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen tulokset esitettiin Music x Media -ammattilaistapahtumassa Tampereella 4.10.2024.

Lisää: Musiikinkuuntelu 2024, Teosto/IFPI (LINKKI, pdf)

Kuvituskuva: Bosch