Sairaanhoitaja tarvitsee robotin käyttöön lisää ymmärrystä

Terveydenhuollossa robotit eivät vaadi uuden tutkimushankkeeen mukaan vain digilukutaitoa, vaan erityistä robolukutaitoa, jotta osaisivat työskennellä robotin kanssa tehokkaammin.  Ensimmäiset palvelurobotit ovat jo käytössä suomalaissairaaloissa infopisteinä, siivoojina ja logistiikan tehtävissä sekä etähoidossa ja kuntoutuksen apuna.

Uudenlainen robolukutaito työelämän taitona nostettiin esiin Proshade-hankkeessa ensimmäisen kerran vuonna 2023, mutta nyt aiheesta on julkaistu myös uusi tiedejulkaisu. Siinä sukelletaan myös terveydenhuollon työn erityisyyteen palvelurobottien käyttöympäristönä. Tampereen yliopiston, Vaasan yliopiston ja Stavangerin yliopiston yhteisessä tutkimusartikkelissa käsitellään robolukutaidon monitahoisuutta etenkin ihmisläheisessä terveydenhoitotyössä.

Uuden tiedeartikkelin mukaan robolukutaito terveydenhuollossa tarkoittaa digitaitojen lisäksi myös eettistä professio-osaamista sekä mahdollisuutta näiden taitojen soveltamiseen, kun käytetään tekoälyllä varustettuja robottisia laitteita osana työtä.

’’Robotteihin tutustuminen olisi ensiarvoisen tärkeää robolukutaidon kehittymiselle. Jos robolukutaitoa ei mahdollisteta käytännön toimilla ja niihin varatuilla resursseilla, ei voida odottaa robolukutaitoista henkilökuntaa’’, sanoo Tampereen yliopiston tutkijatohtori Tuuli Turja.

Monitieteellinen Proshade-tutkimuskonsortio on osa strategisen tutkimuksen neuvoston Literacy-ohjelmaa, jota rahoittaa Suomen Akatemia.

Lisää:  Tutkimusartikkeli Turja, T., Kork, AA., Ilomäki, S. et al. Care robot literacy: integrating AI ethics and technological literacy in contemporary healthcareAI Ethics, 2024 (LINKKI).

Kuva: Japanilainen Pepper-robotti voi toimia sairaaloissa liikkuvana infopisteenä. Kuvaaja Jonne Renvall/Tampereen yliopisto