Qualcomm tuo häviöttömän Bluetooth-äänen

Qualcomm Technologies on esitellyt uuden aptX Lossless -teknologian, joka täydentää yhtiön langattomaan ääneen liittyvien ratkaisujen valikoimaa. Uusien tekniikan sisältävän Snapdragon-piirien avulla Bluetooth kykenee siirtämään CD-laatuista (16-bittinen ja 44,1 kHz) ääntä langattomasti korvakuulokkeisiin. AptX Lossless on uusin kehitysaskel Qualcommin Snapdragon Sound -tekniikoihin.

Suomalaissatelliitti alustaa tulevaisuuden tietoliikenneyhteyksiä

Suomalaisvalmisteinen W-Cube-satelliitti lähetti maailman ensimmäiset 75 GHz signaalit avaruudesta. Satelliitti lähettää signaalia VTT:n ja saksalaisen Fraunhofer IAF:n kehittämällä radiomajakkajärjestelmällä. Kokeilu avaa mahdollisuuksia korkean millimetriaaltotaajuusalueen hyödyntämiseen tulevaisuuden uudenlaisissa tietoliikennesatelliiteissa ja 6G-yhteyksissä.

Suomi on saanut kasvavasti uusia tutkimusinvestointeja

Ulkomaisilla investoinneilla Suomeen on saatu lisää vauhtia pääkaupunkiseudun lisäksi maakuntakeskuksiin. Esimerkiksi Tampereelle ja Ouluun ovat asettuneet monet globaalit alan teknologiajätit.  Myös kansainvälisten toimijoiden palvelinkeskuksia on tullut Suomeen  jo useita. Myös akkualueen kaivostoimintaan on saatu kansainvälisiä investointeja suomalaisten rinnalle.

Prosessorikauppa käy kuumana – 5G nostaa

Mikroprosessorien myynti jatkaa kaksinumeroista kasvuaan ja myynti ylittää tänä vuonna ensimmäistä kertaa jo 100 miljardin dollarin rajapyykin. Piireistä suurin osa menee edelleen kännyköihin, kertoo amerikkalainen IC Insights uusimmassa markkinaennusteessaan. Myös piirien hinnat ovat nousussa uusien tihempien tuotantoprosessien ja 5G-puhelinpiirien siivittämänä.

Suomalaiset tutkimaan tulevaisuuden autojen säähaasteita

Nykyajoneuvoista löytyy jo monia automaattitoimintoja, mutta ne ovat usein haavoittuvaisia vaihtelevissa sääolosuhteissa. Tätä haastetta aikoo taklata Mercedes-Benzin koordinoima hanke, jossa on mukana VTT:n lisäksi muitakin suomalaisia toimijoita. Lopullinen tavoite on L4-tason robottiautoissa.