Savonlinnassa toimivan Andritzin 3D-tulostama paineastia tulee näytille Frankfurtin lisätyn valmistuksen Formnext-messuille 15.-18. marraskuuta. Uudenlainen 300 kiloinen paineastia on alansa suurin metalli-3D-tekniikalla Suomessa tulostettu ja todennäköisesti myös suurin koko Euroopassa. Mukana on ollut myös teollisuuden Dimeccin Fame-tulostusyhteisö.
Tapahtuma
Bosch aloittaa kvanttiyhteistyön IBM:n kanssa – tarkkoja antureita
Berliinissä järjestettävässä Bosch Connected World 2022 -tapahtumassa yritys kertoi aloittavansa IBM:n kanssa yhteistyön kvanttilaskennasta, mutta investoivansa yrityksen hallituksen puheenjohtaja Stefan Hartungin mukaan myös miljardeja euroja digitalisaation edistämiseen. Boschin teknologiatapahtumassa on mukana tapahtumassa on yli 60 yhteistyötahoa esityksineen.
Junction2022: Tiimit kisaavat ohjelmoinnissa – 10 000 euroa tarjolla
Uusia materiaaleja ja 3D-tekniikkaa konepajamessuille
Ammattimessut alkavat päästä uudelleen vauhtiin. Helsingissä Teknologia-tapahtuma järjestettiin jo toukokuussa ja alihankintatapahtuma syyskuussa Tampereella. Nyt Tampereella on marras-joulukuun vaihteessa konepajamessut, joiden yhteydessä esitellääb hitsauksen lisäksi uusia materiaaleja ja 3D-tulostimia. Tampereen messukeskuksessa järjestetään 29.11-1.12.2022 yhtä aikaa kolme eri tapahtuaa: Konepaja, Nordic Welding Expo sekä 3D & New Materials. Kiinnostusta niihin kaikkiin varmaan riittää, sillä alan laitteet,…
Niinistö jakaa Millennium-palkinnon tänään suorassa lähetyksessä
Tasavallan presidentti Sauri Niinistö jakaa tänään iltakuudelta miljoonan euron Millennium-palkinnon. Voit seurata palkintojenjakoa ja sitä edeltäviä seminaariesityksiö Yle Areenasta verkkovideoina. Millennium-palkittu pitää huomenna myös oman seminaariesityksen, jota voi seurata Yle Areenan kautta.
Bauma22: Suomalaiseen pienkuormaajaan omat akkupaketit ja lämmönhallinta
Tampereen kupeessa, Ylöjärvellä pientyökoneita valmistava Avant julkistaa Münchenin työkonemessuilla uudet sähkökäyttöiset pienkuormaajansa. Niissä käytetään yrityksen oman tytäryhtiönsä kokoamia akkupaketteja ja lämmönhallintatekniikkaa. Yritys on kehittänyt uudenlaisia litium-ioni-akkuja myös Valmet Automationin kanssa isompaan e6-malliin.
Virtuaalilasit silmienseurannalla
FinnBuild22: Robotti printtaa kiertotalousbetonia
Alihankinta22: Metallin ja muovin lisäksi elektroniikkaa – kävijöitä 13108
Tampereen tänään alkava alihankintatapahtuma tarjoaa metalli- ja muovialan alihankinnan lisäksi myös elektroniikan ja IT-alueen palveluita. Yli tuhat yritystä keräävän tapahtuman teemana on teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät. Tapahtuma on koonnut perinteisesti noin 18 000 messuvierasta, mutta vuosi sitten jäätiin koronan takia vielä alle puoleen aiemmista luvuista. PÄIVITYS 29.9.2022: Tänä vuonna messuvieraita oli jo 13 108.