Uusi älykaupunkitilaisuus Nokia Arenalle

Kesäkuun puolivälissä 14.-15.6.2022 järjestetään Tampereen uudessa kiekkokeskus Nokia Arenassa älykaupunkia käsittelevä tapahtumakokonaisuus. Tilaisuudessa tullaan julkaisemaan uusia älykaupunkikehityksen projekteja ja hankkeita. Mukana on myös ICT-ammattitapahtuma DigiTre2022.

Sähköautojen latauskeksintö voitti startup-kisan ja Siili robottikisan

Sähköautojen pilvipohjaisen pilvipohjaisen pienitehoisen sähköautojen type2-latausaseman kehittänyt Hidas (Greenele Oy) palkittiin eilen Teknologia22-messujen iltajuhlassa startup-kisan voittajaksi. Messuilla jaettiin ensimmäistä kertaa myös 3D-tulostuspalkinto EOS Finlandille ja TiES:n Amazing Robots -kilpailun voitti Siili-robotillaan Aalto-yliopiston opiskelijaryhmä.

Teknologiamessuilla rajoitetusti sulautettuja uutuuksia

Teknologia22 – Uusia sulautetun elektroniikan ratkaisuja on Helsingissä alkaneilla Teknologia22-messuilla aiempia kertoja rajotetummin. Esittelijöiden mukaan syynä on pula piireistä, jonka takia valmistajat keskittyivät myymään nykymallejaan. Jotain uutuuksia löysimme kuitenkin messuilta, jotka jatkuvat vielä huomiseen torstaihin asti.

Teknologia22-tapahtuma avautui – mukana lähes 400 yritystä

Viime marraskuulta toukokuulle siirretty Teknologia 2022 -messut aukesi tänään Helsingin messukeskuksessa. Mukana on lähes 400 yritystä, joka on tosin satakunta vähemmän kuin vuonna 2019 kun tapahtuma viimeksi järjestettiin. Nyt järjestäjä on kuitenkin lisännyt seminaaritarjontaa, jonka soisi tuovan tapahtumaan uusia kävijöitä. Viimeksi 2019 kävijöitä oli 14 558.