Turussa viidettä vuottaan järjestettävä kasvuyritystapahtuma Shift2020 siirtyy elokuulta lokakuulle. Tapahtuman järjestäjä on lisäksi toteuttamassa elokuussa kahden päivän netin virtuaalitapahtuman, joka toiminee myös hyvänä pilottina tulevaisuuden hybriditapahtumiin.
Tapahtuma
EDUXR2020 keräsi lähes tuhat osallistujaa – videot katsottavissa
Ensimmäinen laajennetun todellisuuden suomalainen verkkotapahtuma EDUXR 2020 keräsi parisen viikkoa sitten yhteen lähes tuhat osallistujaa ja näytti samalla suuntaa tuleville virtuaalitapahtumille. ’’Tilaisuus oli myös huikea yhteisöllinen oppimiskokemus’’, kertoo opettajakouluttaja Merja Juntunen Jyväskylän yliopistosta.
Huipputekniikan messut ja kongressit 2020-2022 – päivitetty 18.2.2021
Suomessa kiellettiin kesäksi monien isojen tapahtumien järjestäminen, mutta tapahtumia ennätettiin peruuttaa, siirtää tai muuttaa verkkotapahtumiksi jo ennen sitäkin. Ja muutosten tahti on jatkunut edelleen, joten päivitämme tähän koko loppuvuoden ajan viimeisimmät tiedot tulevista messu- ja kongressitapahtumista. Päivitetty viimeksi 18.2.2021.
Nyt peruuntui Slush
Pohjoisen 6G Summit 2020 oli menestys – keynote-esitykset nyt verkosta
Oulun yliopiston 6G Flagship järjesti viime viikolla 6G Summit -konferenssin jo toistamiseen. Leville alkuaan järjestettäväksi suunniteltu tapahtuma jouduttiin siirtämään korona-viruksen takia verkkopohjaiseksi tapahtumaksi. Siihen osallistui silti 610 asiantuntijaa 42 eri maasta. Esityksiä oli 161, joista keynote-puheenvuorot ovat nyt katsottavissa nettivideoina.